Wednesday, October 03, 2007

Mä seuduilla näillä oon tunnettu kalamies...

...paitsi että olen nainen. Keuhkokuumeinen sellainen. Pitkän sairasloman aikana olen ehtinyt edistää jo aikaa sitten aloittamaani kalapeittoa, johon sain inspiraation koin kalatilkkupeitosta. Kalatilkkupeittoja on myös muualla netissä. Tässä on valmis tuotos:


Peiton tekemisen aloitin aikaa sitten, en vaan yhtään muista tarkemmin milloin. Tilkkuja on yhteensä 240 ja peiton mitat pingoittamatta on 161 cm x 95 cm. Ajattelin ensin pingottaa peiton, mutta tulin siihen tulokseen, että venyy kuitenkin käytössä ja näyttää siistiltä noinkin, etten jaksanut. Reunuksiksi virkkasin yhden kerroksen kiinteitä silmukoita.

Lankana on Novitan 7 veljestä ja muut vastaavan paksuiset jämälangat varastostani. On se hieno peitto, vaikka itse sanonkin.

Peiton kokoaminen oli omanlaisensa haaste. Halusin tilkut peittoon siten, että ne näyttäisivät sattumanvaraisesti asetelluilta, mutta kuitenkin väritykseltään peiton tuli olla tasapainoinen. Siispä tilkut piti levittää lattialle ja katsoa, miltä lopputulos näyttäisi.


Paloja asetellessa sain miehen lisäksi apua Skitsolta:


Viuh, napakka tassuliike ja kala mukaan...
... ja hieman raatelua päälle. Tilkku pysyi ehjänä ja käyttökelpoisena. Pitänee tehdä noita tilkkuja kissalle leluksi, kun noin suuren suosion saavuttivat.

Illalla ennen nukkumaanmenoa saimme kaikki tilkut järjesteltyä mielestämme hyvään järjestykseen. Ajattelin aamulla alkaa virkata peittoa kokoon...

... mutta aamulla olohuoneessa paljastui karu näky:


Kissat ilmeisesti olivat yön aikana juhlineet ihanien kalatilkkujen päällä.


Peitto kuitenkin loppujen lopuksi valmistui ja sairas neuloja otti sen heti testikäyttöön päiväunille:

23 comments:

Anonymous said...

onpa hieno! jaksaispa itekin neuloa ne monet kilot jämälankoja tuommosiks...

Anonymous said...

Oi, siitä tuli tosi hieno :) Melkein tekisi mieli tehdä itsekin...

Kristel said...

Onpa mahtava! Mulle kans! ;)

Raijis said...

on kyllä tosi hieno peitto, noi väritkin sopii kaikki niin hyvin yhteen. Ja se, ettet pingottanut peittoa saa siihen hienoa kolmiulotteisuutta!

Anonymous said...

Upea!

Anonymous said...

Komea peitto! ja helpottavaa tietää, että muillakin asustaa kissariiviöitä...

hanna_h said...

Oih! Pitäisköhän mun jatkaa omaa kalapeittoprojektiani kanssa :D Tuskin siitä noin iso ja mahtava tulee, mutta kuitenkin..
Tuo näyttää todella hyvältä.

Sire said...

Aivan ihana siitä tuli. Koita parantua pian!

Anonymous said...

Ompa vain kaunis peitto. Ja sävyt on kauniit. Mulla on hieman vaiheessa tuo kalojen neulominen... oisko jopa 8 tehtynä. Hieman on matkaa vielä tuohon 240:)

Anonymous said...

Todella kaunis peitto; on siinä ollut väkertämistä :).
Keuhkokuume on ihan järkky tauti ja siitä toipuminen vie aikansa, joten muista nyt levätä vaan siellä vällyn alla.

Räpeltäjä said...

huh huh ku on hieno! muuta en osaa sanoa. tulin ihan sanattomaksi.

Pia Nore said...

Todella upea!!!!

Tui said...

Upea peitto! Ja jotenkin niin kotoinen tuo näky aamuisessa kuvassa :D

Oranssi said...

Ei oo tottakaan! Merta edemmäs kalaan -peitto, sanon ma.

En ikinä jaksaisi yhdistellä tuollaista määrää pieniä tilkkuja! En i-ki-nä!

Minusta on mukavan kalaisan näköistä, kun tilkut on pulleita eikä littanaksi prässättyjä.

Paranemisia!

Maartsi said...

Upea peitto! On siinä ollut hommaa, varsinkin kun kissat ovat auttaneet ;). Toipumista, keuhkokuume on rankka tauti.

Anonymous said...

Se ON ihana, hieno ja vaikka mitä!!!! Pikaista paranemista sen alle.

Meeri said...

Hillitön kalansaalis kissan kiusaksi jätetty... Hieno peitto, vaikka onkin ihan sininen :D

verano said...

Aivan mahtava! Väritkin sopii yhteen just hyvin :)

Anonymous said...

Aivan ihanat värit sun peitossa! Mun omista on tulossa paljon tylsemmät, kun teen vaan kahdella värillä per peitto.

Anonymous said...

Aivan hurmaava! Sinisen luomoa

Unknown said...

Siis VAU! Aivan ihana peitto, ihanat värit! Oma olohuone on keltaista ja okraa pääosin mutta aika ajoin kaipaan sinistä tänne. Mutta ihan vielä ei ole aika vaihtaa värimaailmaa, siinä pitäis muuttas sohvankin väri :D

Anonymous said...

Aivan mahtava kalapeitto!!! Iiiiihana!

Markka said...

Pakko oli kaivaa tää blogaus esille :D
Ensinnäkin, ooooooh mikä peitto! Haluan! Tosin mun kärsivällisyydellä syntyis ehkä kaksi kalaa. Siinä olis melko heikko akvaario.

Ja kissoilla on totisesti ollu bileet, mahto v*tuttaa aamulla :DD