
Punaisista Samoksista tulee kaverille neuletakki ja luonnonvalkoisista Wooleista toiselle kaverille n

Pinkkiä Tenneseetä ostin koulukaverin patalappuja varten. Päätin ostaa puoli kiloa, koska kaksi kerää maksoi melkein yhtä paljon kuin tuo pussukka. Kaveri heitti haasteena, että virkkaisin sydämenmuotoiset patalaput. Vähän pöpinä tietenkin otin haasteen vastaan, vaikka en olekaan pahemmin virkannut, ja vielä vähemmän enkuks! Ajattelin kuitenkin testata tätä ohjetta, tosin sovellan siihen ainakin len

Aloitin tummanvihreistä Samoksista miehelleni neuletakin Kevät 06 Novitan mallin 24 mukaan. Jätän tosin turhat mallikuviot pois, ja pelkistän takkia pelkäksi ribbineuletakiksi. Tämä on eka kerta, kun mieheni innostui ehdottamastani neuleohjeesta, joten tätä työtä on ilo tehdä.
Sain muuten äidille äitienpäivälahjan melkein valmiiksi, mutta kuvan laitan vasta äitienpäivän jälkeen, etten pilaa yllätystä. Voin sen verran sanoa, että tosi hienoa jälkeä on toistaiseks tullu!
Onpa tätä neulottavaa nyt paljon, kun vähän aikaa oli semmoista, ettei oikein tuntunut olevan mitään kudottavaa. Onneks telkusta tulee tänään Ocean's eleven, niin eiköhän sitä katsoessa neuleet edisty. Tällaista tällä kertaa :)
No comments:
Post a Comment