Friday, October 12, 2007

Mennään eikä meinata!

Nimittäin Stockmannin hulluille päiville ostamaan lankaa. Ostin sitten kaksi kiloa Alaskaa (kilo punaista ja kilo valkoista), joka oli vain 2 € / 50 g.Onpas muuten ärsyttävää, kun päivisinkin on jo niin pimeää, ettei meinaa saada kunnon kuvia. Tietysti asiaa voisi auttaa, jos opettelisin käyttämään tuota meidän kameraa. Joka tapauksessa värit suurinpiirtein täsmäävät.

Sain myös synttärilahjan Zeskalta: ihanan kassin, jonka sisällä Sveitsistä tuotua suklaata ja ihanaa Wetterhoffin Sofiaa (silkkivillaa)! Zeska siis yrittää sabotoida kymppiprojektiani, tämä muistetaan! ;)

Olen kyllä itse onnistunut sabotoimaan kymppikerhoiluni aivan täysin. Sairaslomalla ei ole muuta tekemistä kuin mussuttaa kaikkea, mitä eteen sattuu, ja lisäksi lankavarastoni saldo on tällä hetkellä 68 317 grammaa! Tosin osa langoista on kiinni jo keskeneräisissä töissä, mutta en merkkaa niitä taulukkoon ennen kuin ne ovat valmiita. Teinkin juuri tällä sekunnilla pyhän päätöksen, että en blogaa ennen kuin on jotain valmista esitettävää ja voin myös esitellä pienentynyttä lankasaldoani! Siihen asti siis!

Odotellessa kannattaa kurkistaa uusin Ulla, johon kirjoitin artikkelin lankojen värjäämisestä elintarvikeväreillä.

No comments: