Tuesday, June 20, 2006

Lankaostoksilla

Huhhahhei, tulipa perjantaina käytyä lankaostoksilla, ja on aika tylsä värivalikoima, kuten kuvasta näkyy ;)
Valkoisista Samoksista tulee työkaverille paita Novitan kesä 2006 mallin 13 mukaan. Kotiväestä tulee saman kaverin tytölle kesähuivi saman lehden mallin 20 mukaan. Nallesta ajattelin värjätä itselleni saunasukkalangat, kunhan ehdin ensinnäkään ostamaan värejä ja värjäämään. Mustaa seiskaveikkaa ostin ihan vain varaston täytteeksi, että voi jämälangoista tehdä mustaraidallisia sukkia. Pussilanka on seiskaveikkaa ja Nallea, mustaa ja tumman sinistä. Ostinpa myös pitsipaitaa varten pyöröpuikot (historiallista, että mä teen jotain pyöröillä). Oon ihan tykästyny pyöröihin. Edestakaisinneuleet teen edelleen mieluummin pitkillä, mutta pyöröille tarkoitetut ohjeet on nekin hauskoja. Ehkä ens kerralla pääsen vihdoinkin esittelemään tota yhtä pyöröillä tehtyä toppia, jos vaan saan sen valmiiiks. Taidanpa mennä tekemään sitä.

Tuesday, June 13, 2006

Edes jotain valmista välillä...


Ajanpuute vaivaa. En oo pitkään aikaan saanut valmiiksi mitään. Tein tosin tossa viime viikolla hauskat pussukat. Toisen tein silmukkamerkeille (vihreä-keltainen) ja toinen toimi jo Elinan häissä nakkipussina. Pienemmän pussin langat on niitä itsevärjättyjä, aivan ihana väri! Vaikka noin villistä väristä en itse osaisi paitaa pitää, enkä välttämättä sukkiakaan... :) Kiva pussi siitä kyllä tuli. Ajattelin, että voisin tehdä säilytyspussukan myös kuukautiskupilleni. Se mukana tullut on niin mälsä, kun se ei ole itsetehty. ;)

Keskeneräisiä töitä on taas muutama. Eniten tosin vaivaa rahapula, eikä pääse ostamaan lankaa uusiin töihin. Palkkapäiväkin vasta kuun lopussa. Lankaahan mulla ei siis ole tarpeeksi. ;)

Luin muistaakseni Kodin kuvalehdestä (en muista mikä numero) vegaanin haastattelun, jossa hän kertoi, ettei käytä villavaatteita. Perusteluita hän ei esittänyt. Käsitin, että villa on jotenkin "pahasta". Valistakaa tyhmää, miksi näin? Onko sillä jotain tekemistä maanviljelyksen kanssa, joka kuluttaa paljon luontoa? Samalla aloin miettiä myös lankojen eettisyyttä: mistä tiedän, miten ostamani langat on valmistettu ja onko valmistusprosessissa otettu huomioon eettisyys ja ekologisuus? Onk0 olemassa luomulankoja ja ns. reilun kaupan lankaa? Tämäkin jäi vielä pohdinnan tasolle, mitään tietoa en ole ehtinyt asiasta hankkia. Jos jollain on asiaan sanottavaa, niin saa kommentoida vapaasti.

Larppa kuittaa, ja menee neulomaan.