Haastehommat 2 ja 3

Haasteen kolmas päivä tänään. On hassua, että vaikka kukaan ei olekaan blogiin kommentoinut mitään näihin postauksiin, olen saanut kommentteja Facebookin kautta sekä suullisesti. Täytyy myöntää, että mieltä kutkuttaa ajatus siitä, että onko mun tutuissa paljon tirkistelijöitä, jotka ei sano mitään, mutta seuraa blogia ja haastetta kiinnostuneina. Mutta toisaalta; eiköhän meissä jokaisessa asu ainakin ihan pikkiriikkinen tirkistelijä. Ja sitä tirkistelijäpuolta varmasti kiinnostaa tietää, mitä ihmiset sitten on sanoneet. Moni on kommentoinut sitä, että pointti on hyvä ja on totta, että pienelläkin teolla on merkitys. Toistaiseksi tiedän kolme ihmistä, jotka ovat tarttuneet haasteeseen. Ainoastaan yhdeltä olen kysynyt luvan ilmoittaa blogissa haasteen vastaanottamisesta. Tämän haasteen etenemistä voit seurata Annamaijan blogista kuulemma viimeistään viikon päästä. Kertokaa ihmeessä, jos olette innostuneet ottamaan haasteen vastaan edes jollain tavalla. Tähän blogiin pystyy kommentoimaan myös anonyymisti, jos ei halua muiden tietävän. Tirkistelijä minussa haluaa tietää, miten lukijat tähän haasteeseen suhtautuvat.


Olen jonkin verran normaalia aktiivisemmin yrittänyt mainostaa tätä tempausta, koska yksinkertaisesti koen sen niin hyväksi ideaksi ja toiseksi siksi, että homma tulee tehtyä kunnialla loppuun, koska koen sen olevan jonkinasteinen velvollisuus lukijoitani kohtaan. Tosin epäilen, että lukijoissa saattaa olla tyyppejä, jotka olisivat vaan tyytyväisiä, jos epäonnistun. Sehän todistaisi, ettei niiden pienten hyvien tekojen tekeminen onnistu ja kyynisyys yhteiskuntaa kohtaan on ihan oikeutettua. Tästä saan lisäpotkua. Vaikkakin tänään oli päivä, jolloin ei mikään olis huvittanut. Heräsin aika myöhään, tytär oli onnessaan ensilumen tulosta ja halusi heti ulos. Ulospääsy kesti 1,5 tuntia kaikkien vaipanvaihtojen, imetysten ja pukemisten sekamelskassa. Koko tämän ajan perässä kulki metrin hukkapätkä selittämässä onnessaan siitä, miten tarvitaan porkkana lumiukkoa varten yms. Suloista, mutta myös pahuksen rasittavaa, kun teet hiki päässä hommia päästäksesi sinne ulos. Itsellä huono yö takana, kun muksut heräilivät vuoronperään ja kaahivat viereen. Niska ihan jumissa ja siitä johtuva karsea päänsärky. Vauvalla pientä ripulointia rota-rokotteen jäljiltä ja haluaa olla vain sylissä ja tissillä. Olisin vaan halunnut käpertyä peiton alle ja unohtaa kaikenmaailman ensilumet ja blogihaasteet.

Ulkona sitten piristyin vähän ja maailma alkoi näyttää valoisammalta, varsinkin kun eräs ihana täti-ihminen lupautui hoitamaan tyttöäni sen aikaa, että pääsin ihan kotiin asti sisälle lämpimään ja mukavalle tuolille imettämään pojan. Aivan ihanaa! Yleensä istun jossain rappukäytävässä ja kurkin lasioven läpi, ettei tyttö painu pois pihasta. Oli mukavaa tajuta, että hei, nyt mulle tehtiin haasteen mukainen teko (vaikkei ko. ihminen haasteesta varmaan mitään tiedäkään). Joskus imettäminen pehmeällä tuolilla ilman vieressä olevaa selostajaa on kertakaikkisen ihanaa. Pinna löystyi vähän ja innostuttiin loppuiltapäivästä leipomaan pikkupupun kanssa mokkapaloja.

Oletpas joutunut lukemaan pitkän pätkän saadaksesi selville niitä konkreettisia tekoja. Ajattelet ehkä, että mitä se Puputsi mukamas on tehny, yrittää vaan kierrellä ja kaarrella ja sanoa, ettei onnistunut. Hähää, onnistuinpas. Haasteen teko nro 2 oli se, että ilmoittauduin vapaaehtoishommiin MLL:n paikallisyhdistykseemme. En tahdo kertoa tehtävien laadusta sen enempää, mutta yleisesti ottaen tämä teko hyödytti yhteiskuntaa sitä kautta, että aktiivinen paikallisyhdistyksemme järjestää erilaisia tapahtumia ja toimintaa alueen lapsiperheiden iloksi ja hyödyksi. Lisäksi tekoni auttaa jatkossakin siinä, että tehtävät jakautuvat yhdistyksessä tasaisesti. Haasteen teko nro 3 puolestaan tuli tehtyä äsken: Vein sairaan lapsen kanssa/takia jumittavalle naapurille niitä samaisia mokkapaloja, mitä tyttären kanssa leivottiin. No miten tämä hyödyttää ketään? Ainakin naapuri lapsineen saa suun makeaksi ja paremman mielen. Pitkäaikainen parempi mieli tekee ihmisestä aktiivisemman ja aktiivisuus ehkäisee syrjäytymistä. Säästinköhän nyt pitkän pennin jostain mielenterveys- ja lastensuojelukuluista? ;) Ja pitää sanoa, että itselläni on erittäin paljon parempi mieli nyt. Eli teko hyödytti omaa mielenterveyttänikin ja perheeni hyvinvointia, kun en rähise tai valita. Ainakaan enää tänään.

En kauheasti ole suunnitellut tekoja etukäteen, joten lauantain eli haasteen neljäs teko on vielä mysteeri. Olen yrittänyt sanoa tutuille ja hieman tuntemattomammillekin, että hyviä tekoja saa ehdottaa tehtäväksi. Toistaiseksi kukaan ei ole ehdottanut mitään. Olenkin alkanut miettiä, että onko syrjäytymisen ja kurjien kohtaloiden osasyy Suomessa se, että emme pyydä apua. Tai että pyydämme sitä liian myöhään. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että pinnistän yleensä voimani äärimmilleen ennen kuin kehtaan pyytää apua. Ja sitten sitä apua tarvitseekin jo paljon enemmän, kun mitä saa. Eli toisin sanoen kohta pinnistetään taas. Jossain vaiheessa se varmaan en enää veny. Olisinko onnellisempi, jos pyytäisin apua useammin?

Haasteen teko numero 1

Eilen oli haasteeni ensimmäinen päivä. Tuota haastetta kirjoittaessa kaikki kuulosti hyvältä ja olin ihan varma, että nyt minusta tulee hyvä ja ahkera ihminen, joka aina ottaa muut huomioon. Sellainen supertyyppi siis. Tätä kesti siihen asti, kunnes vauva heräsi ja halusi huomiota. Tajusin lupautuneeni tekemään vielä jotain ekstraa. Että voihan nakki, mistä revin aikaa ja voimaa. Ensin hyvien tekojen miettiminen tuntui todella vaikealta. Huomasin ajatusten kulkevan tiettyä rataa: "Jos tekisin tämän asian. No mutta se on noiden palkattujen työntekijöiden vastuulla." Ärsyynnyin itseeni ja omiin ajatuksiini! Tässä sitä taas oltiin, lykkäämässä vastuuta muille.

Sitten muistin puhuneeni pienistä arjen teoista. Ei tarvitse lähteä liikkeelle siitä, että rakennan uuden sairaalan Helsinkiin tai lahjoitan tuhat euroa jollekin hyväntekeväisyysyhdistykselle. Istuin vauva sylissäni sohvalla imettämässä ja katselin ympärilleni. Silmien eteen osuin liian pieniä villa-asusteita, joita olin siivonnut muksun laatikosta pois. Ja muistin, että päiväkotiin kaipailtiin varavaatteita. Siinäpä se: vein nuo lämpimät sukat ja pipon päiväkotiin hakiessani esikoisen päiväkodista. Pieni vaiva ja sain hyvän teon tehtyä. Sitten iski epäilys: Voiko se olla näin helppoa? Lasketaanko tämä hyväksi teoksi, tämähän oli niin helppoa ja tein sen vähän niinkuin ohimennen?

Mietitäänpä, mitä hyötyä laajassa skaalassa teosta on: Ensinnäkin vaatteista on suoranaista hyötyä niille lapsille, jotka niitä käyttävät. Pienten lasten vaatteet sotkeentuvat, hukkuvat ja rikkoontuvat helposti eikä kesken päiväkotipäivän saa kotoa uusia vaatteita. Toiseksi päiväkoti säästää rahaa, kun pieniä määrärahoja tai kallista aikaa ei tarvitse käyttää varavaatteiden ostamiseen. Kolmanneksi teko hyödytti konkreettisesti omaa perhettäni: on helpompi olla omassa kodissa, kun siellä on enemmän tilaa. Neljänneksi ja erittäin pitkälle venytettynä tämä teko saattaa estää lasta sairastumasta flunssaan kylmällä kelillä ja siten säästää yhteiskunnan terveydenhuollonkin määrärahoja. Ja hei keksin vielä viidennenkin! Saatoinpa säästää myös mielenterveyden huollon kustannuksia, kun joku vanhempi säästyy kipeysrutinalta. Joo-o, on kyllä pitkälle venytetty ja onhan nuo pari viimeistä pitkälle venytettyä hyötyä aika koomisia. Mutta hei, kyllä se ihan oikeasti oli hyvä teko!

Mutta mitäs mä teen seuraavaksi?

Haaste niille, jotka ovat huolissaan yhteiskunnastamme!

Olen näin kuntavaalien alla saanut Facebookissa linkkejä ja lukenut erilaisia mielipiteitä, seuraillut silloin tällöin keskustelupalstoja tai lehtien kirjoittelua aiheista, joiden syvin sisältö tuntuu olevan "yhteiskunta on hyljännyt minut/sinut/tietyn ihmisryhmän". Aihe sinänsä on mitä tärkein erityisesti kun puhutaan nuorten syrjäytymisestä, mutta myös se koskee meistä jokaista. Kuka tahansa voi sairastua tai kokea muita vastoinkäymisiä elämässä. Ikäväkseni olen huomannut kaikkien linkkien ja kirjoitusten lähtökohdan olevan sama: "järjestelmä ei toimi, Kelan takia en saanut tukia, sossu sössi hakemukseni, putosin tukikuoppaan" jne. Totta, sosiaaliturva- ja erilaisessa palvelujärjestelmässämme on paljon puutteita ja aukkoja.

Mutta ihmiset, jotka näitä linkkejä levittävät ja tekstejä kirjoittavat tuntuvat unohtaneen, että yhteiskunta ei ole sama asia kuin sosiaaliturva- ja palvelujärjestelmä. Sivistyssanakirja määrittelee yhteiskunnan näin: "kansa tms. ihmisyhteisö sosiaalisena, (valtioksi, kunniksi ym.) järjestyneenä kokonaisuutena". Yhteiskunta siis koostuu ihmisistä, ei pelkistä ihmisten rakentamista järjestelmistä. Meillä jokaisella ihmisellä on oikeus ja velvollisuus tehdä yhteiskunnastamme parempi. Se, että levittää linkkejä kurjista ihmiskohtaloista tai byrokratian rattaisiin jääneistä ihmisistä, ei ole kovinkaan konkreettinen teko. Varsinkin Facebookissa levitetyt uutiset unohtuvat nopeasti ja päällimmäiseksi jää vain mielikuva "paha järjestelmä teki taas jollekin jotain pahaa, mikseivät päättäjät tee mitään". Haluankin kysyä: Mitä Sinä teit? Miten konkreettisesti autoit sitä, josta juttu kertoi? Lykkäsitkö vain vastuun epämääräiselle päättäjien joukolle, niille Muille jakamalla linkin eteenpäin ja sitten unohtamalla koko jutun? Todennäköisesti. Minä ainakin teen niin usein.

Haluan uskoa, että yhteiskunta on hyvä. Haluan uskoa, että yksittäinenkin ihminen voi vaikuttaa. Haluan uskoa, että on mahdollista omilla teoillaan vaikuttaa siihen, että kaikilla on hyvä olla. Haluan, että juuri Sinä, joka tätä blogia luet, autat minua siinä.

Haastan Sinut siis mukaan ottamaan vastuuta paremmasta yhteiskunnasta! Haastan Sinut todistamaan, että pienilläkin yhden ihmisen teoilla on merkitystä. 

Haaste: Ota itsellesi sopiva ajanjakso, esimerkiksi viikko, jolloin teet joka ikinen päivä yhden yhteiskunnallisesti hyvän teon. Eli siis konkreettisen teon, joka auttaa tai tukee jotain toista yhteiskuntamme jäsentä. Mikään teko ei ole liian pieni, mutta pelkästään uutislinkin jakaminen Facebookissa ei konkreettisesti auta ketään. Itsellesi asettaman ajanjakson jälkeen katso taaksepäin ja mieti: teitkö yhteiskunnastamme paremman paikan elää ja olla?

Toivoisin, että ihmiset kertoisivat haasteistaan: Onnistuitko? Mitä tekoja teit? Miltä tuntui tekoa tehdessä, miltä tuntuu nyt? Ylititkö itsesi? Haasteen kulusta voi raportoida vaikka tässä blogin kommenteissa päivittäin tai vaikka vasta haastejakson jälkeen. Tai jätä kommentteihin linkki omaan blogiisi, johon olet kirjoittanut haasteen kulusta. Tai kirjoita vaikka Facebook-status/kirjoitus ja linkkaa siihen.

Otan haasteen vastaan. Tästä päivästä (24.10.2012) aion päivittäin tehdä jotain konkreettista parantaakseni yhteiskuntaa. Mitään suunnitelmaa ei ole, enkä totta puhuttuna edes tiedä, pystynkö kaiken vauva-arjen keskellä tekemään päivittäisen hyvän teon. Mutta aion yrittää. En halua olla valittaja, vaan tekijä. Haasteen edistymisestä raportoin tänne blogiini, jos en päivittäin, niin viimeistään viikon päästä.

Mielestäni ihanteellisessa yhteiskunnassa toimisivat rinta rinnan toisiaan täydentäen sekä aktiiviset kansalaiset ja kansalaisten luoma tukijärjestelmä. Järjestelmän muuttaminen on hidasta, enkä puutu tässä siihen, kuinka sitä voisi muuttaa paremmaksi. Haluan vain ihmisten katsovan pitkästä aikaa itseään peilistä ja ottavan vastuuta yhteiskuntamme jäsenistä. Kun sain idean tähän tempaukseen, mietin omaa toimintaani. Enkä pitänyt siitä, mitä näin. Toivottavasti opin tästä jotain.