Sunday, September 30, 2012

Lahja pienelle miehelle

Naapurinpoika täytti vuosia ja meillä kun on kova innostus askarrella sekä äidillä että tyttärellä, niin pitihän se kortti vääntää yhteisvoimin. Tässä muillekin jakoon hauska ja helppo idea, millaisen näyttävän kortin voi askarrella 3-vuotiaan kanssa:

Tarvitset:
  •  korttipohjan
  • sivun vanhasta laulukirjasta tai muusta vastaavasta, missä on nuotteja
  • palan valkoista tulostuspaperia
  • tarratyynyjä, esimerkiksi tällaisia
  • valinnan mukaan leimasimia ja leimasinmusteita
  • jonkinlaisen työkalun leimasinvärin tuputtamiseen, esimerkiksi palan superlonia
  • sakset, joilla voi leikata koristereunoja
  • liimaa tai Gluedotseja (liimapisteitä)

Aloita antamalla tulostuspaperi ja leimasimet lapselle. Meillä tytär valitsi itse haluamansa värit, joskin vähän johdattelin valitsemaan korttipohjaan sopivat värit. Leimasimia oli käytössä muutama tyttären oman valinnan mukaan; kissat, sudenkorennot, kiinalaiset merkit ja kulmakoristeleimasin. Vähemmälläkin määrällä pärjää ihan hyvin. Sitten annat lapsen töpsötellä leimasimella paperin täyteen kuvioita ja kun paperi on täynnä, jätätte sen kuivumaan. Kuivumisen aikana (tai lapsen leimailun aikana) leikkaa nuottikirjasta hieman korttipohjaa pienempi pala. Kuten kuvasta näkyy, oma palani on noin 2/3 korttipohjasta. Jätä ylä- ja alareunaan koristeluvaraa. Jos lapsi osaa itse leikata, niin antaa palaa, mutta jos leikkaaminen tuottaa vaikeuksia, kannattaa se jättää aikuisen hommaksi. Kun leimattu tulostuspaperi on kuivunut, leikkaa siitä parhaimmasta kohdasta pala, joka on noin puolet nuottipaperinpalan koosta. Kortin kokoaminen tapahtuu seuraavasti: kiinnitä liimapisteet leimatun paperin nurkkiin (tai levitä paperiin liimaa) ja anna mahdollisuuksien mukaan lapsen itsensä kiinnittää paperi nuottipaperipalan päälle. Tämän jälkeen kiinnitä tarratyynyt nuottipaperin taakse. Tyttö itse tykkäsi repiä tarratyynyn toiselta puolelta suojapaperit pois, jonka jälkeen asettelimme paperin kortin keskelle. Kannattaa ohjata lasta painamaan tyynyt kunnolla kiinni. (Huom. varaudu siihen, että tarratyynyjen suojapaperisilppua löytyy joka paikasta!) Kun kortti on muuten valmis, ottakaa superloninpala tai vastaava tuputusväline, kastakaa se leimasinmusteeseen ja koristelkaa kortin ylä- ja alareuna. Kortin sisälle voi kirjoittaa onnittelutekstin ja koristella sen muutamalla leimasinkuvalla, joita on käytetty myös kannessa.


Lahjaksi ostimme sählymailasetin, jonka pakkaamiseen olisi kulunut hirmuisesti paperia, joten päätin olla pihi ja koristella pakkauksen lastunauhasta tehdyllä miehekkäällä rusetilla.




Ottaisin mielelläni vastaan palautetta tuosta kirjoittamastani askarteluohjeesta, jos innostuisin joskus kirjoittelemaan jotain ohjeita ylös enemmänkin. Ideahan sinänsä ei ole mikään erityinen oivallus, mutta olen huomannut, että ne yksinkertaisetkin ideat kannattaa aina jakaa!

Idean mukaan toteutettuja kortteja olisi aivan mahtava nähdä! Vinkkaa ja linkkaa siis kommenttiin, jos teidän perheessä innostuttiin askartelemaan.

Oikealla vielä kuva lahjasta ja kortista. (Alla hirmuisen ryppyinen lakana, joka sattui olemaan ainoa tarjolla oleva valkoinen kuvausalusta.)

Ai niin, voisin yrittää tehdä myös kuvallisen ohjeen tuon rusetin tekemisestä. En löytänyt sopivaa ohjetta, joten päädyin soveltamaan muutamia parhaita. Yritän ohjetta kirjoittaessa ottaa huomioon mahdollisen tästä ohjeesta saamani palautteen.

Sunday, September 23, 2012

Roskanvähennystä Puputsin malliin

Kevätsiivouskärpänen on tainnut puraista minua ja tehnyt jonkun ihmeellisen syyssiivous- ja järjestelyinnostuksen. Ilmoittauduin itsepalvelukirpputorille myymään vanhoja kamoja ja innostuin samalla pohtimaan, miten saisi tehtyä kätevimmät ja edullisimmat hintalaput. Hintalappuasiaa on tullut ongelmoitua myös usein ennen eri tapahtumia. Niiden pitäisi kestää pakkaaminen ja kuskaaminen, toisaalta erityisesti monilla itsepalvelukirppiksillä niiden pitää olla helposti irroitettavissa tuotteista. Lisäksi niiden pitäisi olla halpoja, ettei tuotteen hintaa tarvitsisi lisätä lapun takia.

Kirppistavaroita kaivaessa tulin ajatelleeksi, miten paljon maailmassa on turhaa tavaraa ja erityisesti sitä, miten paljon niiden tavaroiden pakkauksista tulee turhaa roskaa. Ehkä en muutamalla hintalapulla pelasta maailmaa, mutta jos vaikka kuitenkin yhden puun. Minulla on ollut Big Shot -leikkuri jo jonkin aikaa lainassa ja päätinkin testailla, mistä kaikista roskista saisi käteviä hintalappuja. (Enkä ihan oikeasti hei dyykannut kamoja meidän roskiksesta vaan pelastin ne roskikselta!)


Kuvassa siis testailujen tuloksia: Vasemmalla tummansiniset läpyskät on leikattu päällystetystä vanhasta fysiikan oppikirjasta. Näppärä tapa kierrättää pehmeiden koulukirjojen kannet, saattaisi toimia myös pokkareista yms. Hintalappu tuntuu melkoisen kestävältä toisen puolen muovipinnan ansioista ja kuitenkin toinen puoli on paperia, johon tarttuu millainen kynä tahansa. Ylhäällä keltaiset ja kukkakoristeltu lappu on tehty tapetista. Ei toimi kovinkaan hyvin, koska tapetti on niin pehmeää ja taittuu ja repeää helposti. Toimii kuitenkin huomattavasti tavallista paperia paremmin ja lapun molempiin puoliin voi kirjoittaa. Tällä tavoin voisi tehdä vaikkapa pakettikortteja lahjoihin, joiden ei tarvitse kestää kovaa kulutusta. Oikealla olevat ruskeasävyiset laput on leikattu tyhjästä suodatinpussilaatikosta. Toimii hyvin, vaikka vähän hämääkin, kun paketin tekstit jäävät helposti näkyviin. Tämä ongelma ratkennee helposti kohdistamalla. Pahvi on sopivan kestävää ja kevyttä ja toiselle puolelle tarttuu mikä tahansa kynä. Näiden alapuolella olevat harmaat pahviläpyskät ovat jostain pakkauksesta olleesta apupahvista. Suurinpiirtein samanpaksuista kuin vaikkapa palapelilaatikot, joiden silppuamista myös mietin. Tuntuisivat toimivan hyvin. Vasemmalla alhaalla vaaleansinisävyiset laput on leikelty vanhasta taulukuvasta, jonka nappasin Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Nämäkin vaikuttaisivat toimivan melko hyvin, vaikka hieman ohuita nekin ovat. Pinta on kuitenkin nätti. Tämän yläpuolella oleva yksittäinen harmaa lappunen (se, jossa näkyy viivakoodia) on Ikeasta ostetun S-koukkupussin yläreunassa oleva pahvilappu. Toimii hyvin, vaikka toisesta puolesta tuleekin helposti hassu, jos teksti Ikea sattuu näkyviin. Tämän vieressä olevat kaksi kelta-läpinäkyvää lappua ovat vanhasta ruokailualustasta, sellaisesta kovasta muovisesta. Lappuna toimivat hyvin, mutta näihin ei meinaa oikein tarttua kuin tietynlaiset tussit, eli ei ihan niin käteviä. Näistä voi tosin askarrella vaikka mitä muuta kivaa.

Ja kaikenlaisesta muusta kivasta puheenollen: Laitoin testiksi yhden lappusen juuri valmistuneeseen villasukkapariin kiinni. Lappuun kirjoitin langan nimen, sukkien koon ja pesuohjeen. Näitä on sitten kiva antaa lahjaksi eikä tarvitse jälkikäteen muistella, että mitäköhän lankaa tässäkin oli ja miten pitikään pestä. Säilytän valmistuneita neuleita omassa laatikossaan ja sukkia kertyy välillä isotkin kasat.

Olisikin muuten hauska kuulla, miten muut säilyttävät valmiita neuleita. Mystisesti aina viitataan siihen valmiiden neuleiden laatikkoon, mutta millaisia ne teillä konkreettisesti ovat; miten isoja, montaako valmista neuletta säilytätte vai annatteko vaan kaikki heti eteenpäin. Ja entäs kun laatikko on täysi? Itselläni valmiiden töiden laatikko on läpinäkyvä Smart Store Classic 31, joka on noin puolillaan neuleita. Lähinnä sinne kertyy sukkia, mutta nyt valmiina on muutama kassikin. Kuvausta odottamassa on useampi neule, joista muutama sukkapari päätynee laatikkoon odottamaan kotia ja saa koristeekseen tuollaisen askarrellun infolappusen. Niistä neuleista toivottavasti lisää myöhemmin, kunhan saan ne kuvattua.