Sunday, May 07, 2006

Komealle miehelle komea takki


Huh, melkeen nolottaa, ettei oo ehtiny pahemmin blogata tai neuloa tai tehdä mitään muutakaan, kun koulujutut on puskenu niin pahasti päälle. Opiskelu selkeesti rikkoo YK:n yleismaailmallista ihmisoikeuksien julistusta vastaan, jossa sanotaan näin: " 3. artikla. Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen." Ja pitää kyllä sanoa, että opiskellessa elämä ja vapaus jää välillä aika vähälle, ja henkilökohtasta turvallisuutta rajoittaa pienet tulot aika paljon, kun ei välttämättä lääkäriinkään pääse. No, läppä läppänä.

Sain perjantaina miehen neuletakin valmiiksi, ja sain vähän pienennettyä Samos-kasaani. Kuva komeasta miehestäni komeassa takissaan tässä oikealla.

Muuta sitten en olekaan saanut aikaiseksi, vaikka ahkerasti fifiäkin olen neulonut. Siihen on mennyt jo yksi Nalle-kerä. Kaksi kerää mulla on, ja ajattelin neuloa sen toisenkin siihen, ettei jää turhaan pyörimään.

Käytiin viikonloppuna reissussa Hauholla, ja aloitin junassa punaisista Samoksista takin. Kuvata en sitä paria riviä jaksanut, mitkä olen aikaiseksi saanut, mutta kuvaan sen teidän iloksi, kunhan valmistuu.

Yhteen työhön voisin pyytää mahdollisten blogini lukijoiden apua. Katsokaapa vasemmalla olevaa ponchoa. Se on tehty mustasta Kotiväestä virkaten. Ja näköjään on meikäläisen päälle vaan heitetty, asettelemalla on siistimmän näköinen. Ongelmana tossa ponchossa on se, että hapsut pitäisi yhdistää toisiinsa helmillä tämän ohjeen tyyliin, mutta mistä taion tarpeeksi isoreikäisiä helmiä, kun jokaisen reiän läpi pitäisi mennä 8 Kotiväki-lankaa? Puuhelmet eivät käy, ja pitäisi kuitenkin olla semmoisia, joita voi pestä, eli kaikki missä on hopeaa, on poissuljettu. Ponchon tein koulukaverilleni, joka toivoi siihen jotain hienoja kiiltäviä helmiä. Pohdin vaihtoehtona myös massasta tehtyjä helmiä, mutta totta puhuttuna en tiedä osaanko tehdä tarpeeksi hyviä tai löydänkö mistään juuri sopivanlaista massaa. Kaikkia ideoita otetaan vastaan, ja nyt on teillä tilaisuus kaupata mulle kaikkea kaapinpohjalta löytyvää. ;)

Reissusta haluan jakaa vielä sen verran, että heitin talviturkin! Ei se niin järkyttävän kylmää ollut, mutta ei sinne kyllä lillumaankaan tehny mieli jäädä. Nyt kuitenkin telkun ääreen neulomaan! Nauttikaapa auringosta!

No comments: