Calorimetry ja kaulahuivi Lankakomeron huiviohjeella. Kaulahuivi on tehty Isoveljestä 7 mm:n puikoilla. Koska Isoveli on niin paksu lanka, olisi kuvio ehkä tullut paremmin esiin, jos olisin käyttänyt vielä paksumpia puikkoja. Joka tapauksessa lopputulos on kiva ja huivi tulee oitis käyttöön. Calorimetry on ollut to do-listalla pitkään, ja lopulta tikuttelin sen viime yönä valmiiksi. Lankana oli 7 veljestä ja 4 mm:n puikot. Apuna käytin tätä suomennettua ohjetta. Koska tykkään Calorimetrystäni niin paljon, esittelen siitä vielä pari kuvaa:
Olen pitkään nyhertänyt pimeinä iltoina mustaa verkkokassia Kotiväestä Pauline Turnerin Virkkaajan Käsikirjasta löytyvän ohjeen mukaan. Totesin, ettei ole maailman paras idea virkata mustaa ohutta lankaa pimeässä mustia housuja vasten. Luulin todellakin, että näössäni on jotain vikaa! Apua ohjeen muokkaamiseen sain Famulta, kiitokset sinne! Lopulta sain kassinkin valmiiksi ja se löysi paikkansa Alaska-lankojen säilytyskassina.
Väkersin yhdestä 7 veljestä kerästä parit sukat ja tuhosin näin jämälankavarastoja.
Edellä esiteltyjen töiden ja muutamien lahjoitettujen kerien ansiosta -10%-projektin saldoni on tällä hetkellä 67 179 g, eli en ole päässyt edes takaisin aloitustilanteeseen! Omasta painosta kiloja putosi silloin sairaalassaollessa 6 eivätkä ne ole tulleet takaisin, joten sen puolelta tavoitteeseen on enää 2 kg! Taitaakin käydä eri tavalla kuin odotin: oma paino putoaa, mutta lankavaraston ei. En kuitenkaan aio vielä luovuttaa, onhan tätä vuotta vielä jäljellä...






