Saturday, April 14, 2007

Münchenin lankakauppoja (+ matkakertomusta)

Olin siis tällä viikolla 5 päivää Münchenissä lomailemassa. Tietysti piti käydä ratsaamassa paikalliset lankakaupat, joita en sitten löytänytkään loppujen lopuksi kuin kolme. Reissuun kuului paljon kävelyä, upeaa säätä ja ihanaa lankaa. Ensiksi esittelyt lankakaupoista ja lopuksi vähän muutakin reissusta, joten ne, joita itse reissu ei kiinnosta, voivat jättää lopun väliin.

Olin netistä katsellut muutamia lankakauppoja valmiiksi ja lähdin metsästämään niitä. Löysin kaksi viidestä ja lisäksi yhden kaupan sattumalta. Yhtä lankakauppaa etsimme melko kaukaakin, ja sain osakseni lämpimiä katseita, kun 6 kilometrin kävelyn jälkeen etsittyä lankakauppaa ei ollut olemassakaan. Toinen "lankakauppa" olikin työasusteita, jonka ikkunassa luki handarbeitjotain, jonka takia Google sen ilmeisesti käsityökaupaksi luulikin. Tukholman lankakauppojen esittelyn tyyliin kaupoista tietona nimi, osoite, kuva, ja pieni arvio.


Wolle Rödel
Rosental 9, 80331 München

Todella vaikea löytää, koska Senlinger torin vieressä kaikki katujen nimet ja numerot menevät ihan miten sattuu. Pienen pyörimisen jälkeen liike kuitenkin löytyi aivan torin kupeesta. Liike näytti aluksi pieneltä, mutta valikoimaa olikin aivan hirmuisesti. Lähinnä tarjolla oli kevät- ja kesälankoja, jotka eivät minua itseäni sytyttäneet. Liikkeen perukoilla oli kuitenkin hyllyllinen Wolle Rödelin omia sukkalankoja muiden tunnetumpien sukkalankavalmistajien (esim. Opal, Regia) lisäksi. Suurin osa langoista oli joko saksalaisia tai italialaisia. Bambupuikkoja oli kiitettävä valikoima ja tarjolla oli myös lyhyitä 15 cm:n sukkapuikkoja. Liike oli jaettu väliseinällä kahteen osaan ja toisella puolella oli muuta käsitöihin liittyvää "sälää", esimerkiksi kirjontalankoja, laukun kahvoja, yms. Kaiken kaikkiaan mukava kauppa, vaikkeivat myyjät pahemmin englantia ymmärtäneetkään eivätkä kovinkaan yritteliäästi edes yrittäneet ymmärtää. Sisältö siis hyvä, palvelu ei englanninkielellä mitenkään kehuttavaa. Oli kuitenkin pakko ottaa kuva paikallisesta Novitasta:






Wollkorb Alexander
Sendlinger Strasse 62, 80331 München

Tämäkin liike oli hankala löytää, sillä Saksassa kadunnimet vaihtuvat usein risteyksessä, ja yhdellä suoralla kadulla saattaa olla yhtä monta eri nimeä kuin siinä on risteyksiä. Loppujen lopuksi tämä liike ei edes löytynyt Sendlinger Strassen varrelta, vaan ensimmäiseltä poikkikadulta kaupungin portilta katsottuna. Liikkeessä oli paljon italialaisia kesälankoja ja myynnissä oli myös muotivaatteita. Aluksi en tunnistanutkaan liikettä lankakaupaksi, sillä näyteikkunassa oli vain vaatteita. En nähnyt myymälässä lainkaan puikkoja tai muita neuletarvikkeita. Myyjä tarjosi apua saksaksi, mutta englanti ei sujunut niin hyvin. Kuitenkin sain ostokset tehtyä ja jäi hyvä mieli. Sain kaupantekijäisiksi hienon huovutetun kolikkopussukan (kuva myöhemmin ostosten kera). Hintatasoltaan liike tuntui hieman kalliimmalta kuin muut testaamani liikkeet, mutta saksalaiset sukkalangat olivat silti hieman edullisempia kuin Suomessa. Kuvassa myös pikkuveljeni. Ilmeestä kertonee tämä suora lainaus: "Ai siis me käveltiin tää kaks kilsaa tänne takasin vaan siks, että sä saisit otettua kuvan siihen sun blogiis?" Jep, näin tehtiin. ;)



Die Habdarbeutsstyb'n H. Mayereder
Ohlmüllerstrasse 8

Tämä liike löytyi sattumalta ollessamme matkalla keskustaan. Valikoima oli sopusuhtaisen kokoinen, sukkalankoja oli kivasti, tosin lähinnä Opalia. Myyjä, ilmeisesti liikkeen omistaja, ei häkeltynyt siitä, etten osannut saksaa. Hän puhua pärpätti innoissaan saksaksi, ja minä vastailin joko suomeksi, englanniksi tai elekielellä. Langat olivat mielestäni melko edullisia, tosin kiinnitin huomiota vain sukkalankoihin. Myös puikkovalikoima oli laaja, mutta niitä myytiin lähinnä "tiskin alta". Näistä kolmesta lankakaupasta tämä oli ehdoton suosikkini.

Matkaan kuului myös saksalaiseen tapaan...


... olutta litran tuopista. En edes pidä oluesta, mutta Hofbräuhausin tumma olut oli ihan jees, varsinkin jos sinne dippasi palan...


...ihanaa suolarinkilää (prezen se taisi olla nimeltään)! Herkullista! Takana Münchenin kuuluisa oluttupa Hofbräuhaus ja politzei, joka tuli paikalle vahtimaan illan jalkapallopeliin (Milano - Bayer München) lämmitteleviä innokkaita katsojia. Reissussa tuli käveltyä lähemmäs 10 kilometriä päivittäin, ja jalat olikin aika pallukat kävelyn sekä suolaisen ja rasvaisen ruoan takia. (Saksalainen makkara on muuten hyvää!) Paikalliset tuntuvat hieman tylyiltä, mikäli heidän kanssaan ei osaa kommunikoida saksaksi. München on kuitenkin kaunis ja ihana kaupunki suht lähellä, joten suosittelen kaikkia käymään siellä ja blogaamaan niistä lankakaupoista, jotka minä missasin. ;)

5 comments:

Anonymous said...

Moi!!

Kävit sivuillani kyselemässä kirjaa jossa on helmienkelin ohje.
Minulla oli useampi helmikirja lainassa yhtäaikaa. Muistelisin että kirja olisi jompi kumpi näistä:
Karttunen Tiina: hurmaavat helmityöt
Benson Ann: beadwork basics

Kirjasto josta kirja olivat sijaitsee n. 40km päässä joten en ihan lähiaikoina pääse varmistamaan asiaa.
Toivottavasti se oli toinen noista sillä itsekkin tarvitsisin ohjeen, kun en älynnyt sitä viimeksi kopsata.

koi said...

Mikä rinkeli.. Tahtoo tollasen!

Essi said...

:D Griasgood, wia gäds?

Hauska bongata surffailemalla Sut verkosta! Kivasti vaikuttais omallaki tahollas kulkevan, jes. Kyl sä tosiaan taisit tehdä käsitöitä jo lukiossa, mut ootkin näemmä ihan pro:). Mulla jää tumput ja sukatki aina kantapäähän tai peukkuun:/

Eritystä lämpöä (ja no.. hieman kademieltä) saan näistä kuvista, joissa veljesi kanssa tepastelette keväisesti tutuilla kulmilla kaupungissa, jossa viime lukuvuoden (11 kk) asuin. Koti! Hassua, et vaikka Sendlinger Torin alue yhä on siellä:P

Siunausta!

zeska said...

Pitää toivottaa sinullekin onnea, gradu valmistui oikeasti jo toukokuussa. Kuulin että polttareissa oli hauskaa ja harmittaa vielä enemmän etten jaksanut sinne. Onnea sinullekin!

Anonymous said...

Jeesh.. ite nyt Stutissa faijan luona ja huomenna Müncheniin.. tuo kuva bretzelistä pisti odottavan hymyn mun naamalle kiitti! :'D