Wednesday, January 22, 2014

Poikittain neulotut sormikkaat

En ole koskaan tykännyt sormikkaiden teosta. Jotenkin siinä on ihan liikaa liikkuvia osia ja puikkoja ja varsinkin muistamista. Vanhassa Suuri Käsityölehdessä (3/2005) oli ohje poikittain neulottuihin sormikkaisiin. Pitihän sitä siis kokeilla. 
Nämä sormikkaat on neulottu poikittain aina oikein -neuleella. Varsi on 1 o, 1 n -joustinta. Lanka on itsevärjättyä Novitan Bambinoa ja valkoinen raita luultavasti Novitan Woolia (oli enää pieni kerä jäljellä ilman vyötettä). Aika makkaraisilta sormikkaat näyttävät, kun eivät ole kädessä. Hyvä puoli näissä ehdottomasti on se, että aina oikein -neule joustaa hyvin, joten sormikkaat sopivat pienempään ja isompaan käteen. 

En tiedä, onko poikittain neulominen yhtään sen helpompaa. Paljon muistamista siinäkin on ja vielä enemmän pääteltävää. Sormikkaista neulotaan ensin littana levy, joka sitten ommellaan kasaan. Olen siitä outo, että tykkään neuleiden kasaan ompelusta, joten se ei ollut ongelma. Hankalinta on aina tauon jälkeen muistaa, missä kohtaa sormikasta mennään. Siihen ei taida mikään tekniikka auttaa. Ja siis neuleen neulominen kerralla loppuun... noh, tekeekö joku oikeasti niin, kun startiitti iskee?

Joka tapauksessa nämä sormikkaat lähtevät mummulle verkkohanskoiksi. Sormikkaitahan muuten ei tarvitsisi edes tehdä, mutta mummuni kaipaa verkoille villaisia sormikkaita ja haluan ilahduttaa. Vielä kun keksisi, miten sormikkaiden tekeminen olisi helpompaa.. Tosin kai se on vaan treenistä kiinni. Sattuuko joku tietämään muita tekniikoita tehdä sormikkaat? Olisin kiinnostunut testaamaan.
Kun sormikkaassa on käsi täytteenä sisällä, se ei onneksi enää näytä niin makkaraiselta. Makkaraisuudestaan huolimatta tuntuu mukavalta!

Saturday, December 28, 2013

Kumihimo

Samalla, kun esittelen ensimmäisen tekenäni kumihimonauhan, testaan Bloggerin ios-sovellusta. Kamalan pitkästi näin ei jaksa kirjoittaa, mutta ehkä kuvia tulee julkaistua enemmän. 


Kumihimon tekemiseen käytin Beadsmithin Kumihimo Disciä, jonka ostin Ihan kivasta kaupasta. Todella simppeliä, mutta ei tuosta nauhasta ihan tasainen silti tullut. Noh, harjoitus tekee mestarin ;)

Friday, October 18, 2013

Neulojien yö on täällä!

Neulojien yö on täällä tänään klo 21 - 09. Päivittelen blogiinkin tiedoksi Puputsin Puodin Neulojen yön tarjouksia ja uutuuksia, mutta parhaiten pysyt kärryillä FB-sivun kautta. Kannattaa katsoa myös muiden yrittäjien kaupat, kaikkea kivaa on tiedossa koko yön!


Puputsin Puodin Neulojien yön tarjoukset toistaiseksi:
- Koko Neulojien Yön ajan kaikki yli 5 euron tilaukset toimituskuluitta koodilla NEULOJAT (kirjoita tilauslomakkeeseen).
- Puodin nettisivuilla luvassa aarteenetsintää koko Yön ajan. Katso tarkemmat ohjeet nettisivulta.
- Uutuuksia luvassa, mutta milloin? Katso itse. ;)  
- Yllätystarjouksia ja tempauksia tiedossa, pysy kuulolla! 
- Klo 7.45 lisätty lisää uutuuksia, käy katsomassa!

Muiden yrittäjien tempaukset löydät Neulojat FB-sivulta ja neulojat.comista.

Monday, September 30, 2013

Synttäriale Puputsilta

Pian se tapahtuu: Puputsi täyttää pyöreitä vuosia. Kriisiä pukkaa ja piilottaakseni ahdistuksen kaikenlaisen puuhastelun alle, tarjoan synttäriviikon kunniaksi kaikki tilaukset toimituskuluitta ajalla 30.9. - 6.10.! Tilatkaa siis paljon, jotta en koko ajan kriiseile vanhenemista! ;)

Nämäkin sydännapit tulossa kauppaan, kunhan ehtii... Tilata voi kuten muitakin tuotteita. Vasemmalla kiekurasydän ja oikealla suomusydän. 1 € / kpl.

Ja hei, vielä vinkkinä: tulossa on Neulojien yö verkkokaupoissa 18.-19.10.2013 klo 21-09. Kannattaa seurata menoa ja meininkiä FB-sivuilla ja/tai nettisivuilla! Lisätietoa myöhemmin!




Wednesday, September 18, 2013

Lapsi-aikuinen -askartelukerho Pihlajamäessä

Olen käynyt vetämässä muutamaan kertaan eriteemaisia askarteluja MLL Pihlajamäen paikallisyhdistyksen perhekahviloissa. Näiden innoittamana nyt oliskin tarjolla meikäläisen vetämä lapsi-aikuinen askartelukerho. Askartelukerho tarjoaa mukavaa yhdessäoloa lapsille ja aikuisille taitotasosta riippumatta. Suorituspaineet jätetään leikkipuiston eteiseen ja nautitaan yhteisestä mukavasta toimintahetkestä.

Jokaisella tunnilla toteutetaan etukäteen suunniteltu askartelutyö, johon lapset ja aikuiset osallistuvat yhdessä. Askartelut liittyvät juhlapäiviin yms. kauden teemoihin. Pyrimme käyttämään kierrätysmateriaaleja mahdollisuuksien mukaan, muutama loistoidea meikäläisellä onkin takataskussa. Kerhoon voi osallistua esimerkiksi vanhemman, kummin tai isovanhemman kanssa. Lapsi on kerhon ajan mukanaan olevan aikuisen vastuulla. Yhden aikuisen kanssa voi tulla useampi ikäryhmään sopiva lapsi, kunhan aikuinen pystyy pitämään huolen siitä, että ryhmän askartelurauha säilyy.

Maanantaisin 30.9. alkaen leikkipuisto Maasälvässä, Maasälväntie 3 A. Alustava ryhmäjako:
 2 - 3 -vuotiaat 16.45 – 17.30
 4 - 6 -vuotiaat 17.45 – 18.30
 7 - 9 -vuotiaat 18.45 – 19.30

Kerho toteutetaan, jos osallistujia on tarpeeksi.

Ryhmään mahtuu 10 lapsiaskartelijaa. Kerho kokoontuu syksyn aikana 8 kertaa.
Hinta 45 / 55 € / lapsi
(jäsenet / ei jäsenet, sisarusalennus - 50%).

Ilmoittautumiset 20. syyskuuta mennessä  MLL Pihlajamäen paikallisyhdistyksen nettisivujen ilmoittautumislomakkeella.

Tiedustelut sähköpostitse mllpihlajamaki@gmail.com.

Pistäkääpä tietoa jakoon, vielä pari päivää aikaa ilmoittautua ja kaikkiin ryhmiin mahtuu vielä! :)

Thursday, September 12, 2013

Lauantaina 14.9. We love Pihlis

Ylihuomenna Helsingin Pihlajamäessä pamahtaa:

On graffitipajoja, maatilatori, pop-up kahviloita, kirjastofillaria, tanssityöpajoja, kaupunkisuunnistusta, lyhytelokuvia, käsityömyyntiä, arkkitehtuurikävely, kirpputoreja ja kierrätyspöytiä, fudista, puistokummeja jne. Tule tekemään löytöjä ja kokeilemaan asioita joita et ehkä uskonut olevan olemassakaan!

Ohjelma kasvaa ja tarkentuu tapahtumapäivään asti - seuraa Facebook-tapahtuman sivua. Mikä parasta - kaikki tapahtumat materiaaleineen ovat maksuttomia! Tässä käsityöihmisiä ja perheellisiä kiinnostavat poiminnat Puputsin mukaan;

klo 10-13 Maasälvän leikkipuistossa pop-up kahvila, me&i-tuotteita ja lastentarvikekirppis. Tule myymään sinulle jo tarpeeton, ja varaa pöytäsi ja kysy lisää Kirsi Sulaojalta / MLL Pihlajamäen paikallisyhdistys ry., kirsi.sulaoja(a)mbnet.fi.
 
klo 10-15 Lähiöasemalla lauletaan, kierrätetään, katsellaan valokuvia Pihliksestä ja paistetaan makkaraa. Kahvio avoinna. Tuo kierrätyspöytään ja vie mukanasi aikuisten vaatteita. Klo 11-12 ja 13-14 yhteislaulua.
 
klo 11-15 Ostarilla kuhisee. Mukana pöhinässä mm. kirjastofillari, Pihlajamäki-seura, Pihlajamäen kirkko, leijonat ja puistokummit. Kirjastoteltassa tarjolla kaikenlaista tekemistä, on lautapelejä, visailuja, käsityöpiste, kirjojen esittelyä jne. Tarjolla vohveleita ja hernaria.

klo 11-15 Käsityömarkkinat ja neulegraffitipaja ostarilla S-marketin lipan alla. Tule ja neulo porukalla ostarin pääty värikkääksi, ja tuo kaapeissasi lojuvat ylimääräiset langat graffoja varten! Myös langan työstövälineitä, kuten puikkoja ja koukkuja saa tuoda. Tapahtuman jälkeen ylimääräiset materiaalit lahjoitetaan nuorisotalon käyttöön. (toim. huom. Puputsi koordinoi tätä hommaa ja mut tunnistaa siitä, että pyörin siellä pupukorvat päässä)

klo 11-18 Graffitipaja Nutan pihassa. Funk On ry:n paja sopii myös aloittelijoille - opettajat paikalla ja maaleja tarjolla. Tule kokeilemaan tai tekemään masterpiissisi jo kokemuksella. Dj:n levylautaselta löytyy sopivaa tunnelmamusaa koko päivän.

klo 11-18 Käsityöpajoja ja leffoja. Nutan bilissalli muuntuu hämyiseksi leffateatteriksi, missä nonstoppina lyhytelokuvia. Leffateatterissa on tietysti myös kahvio. Yläkerran studiossa korutyöpajoja ja rintamerkkien painantaa klo 11-13, 13.30-15 ja 16-18. Materiaalit korupajaan tarjoaa MLL Pihlajamäen paikallisyhdistys. Paja on maksuton.

klo 13-15 Arkkitehtuurikävely. Tarjolla on harvinaista herkkuja ja mitä parasta aikalaistietoutta, kun 60-luvulla Pihlajamäkeä suunnitellut arkkitehti Sulo Savolainen esittelee alueen ominaispiirteitä ja kertoo, millaista nyt suojellun DoCoMoMo-alueen rakentamisen aika oli. Pääsemme kurkistamaan kulissien taakse. Lähtö toriaukiolta. Huom! Reitillä on suuria korkeuseroja ja jyrkkiä nousuja.

klo 13-15 Fillarinkorjaustyöpaja Maasälvän leikkipuistossa.
Tule ja duunaa fillarisi talvipyöräilykuntoon - tai valmistele se talviteloille ja odottamaan kevättä. Ota mukaan oma fillari, tarpeelliset varaosat sekä aimo annos työn iloa.
 


WE LOVE PIHLIS -päivä jatkaa viime vuoden hittiä I LOVE PIHLIS -päivää, joka juhlisti 50-vuotista Pihlajamäen kaupunginosaa. Nyt 51-vuotista Pihlistä rakastetaan jo isolla porukalla. We love it!

WE LOVE PIHLIS -päivän tekevät Pihlajamäen asukkaat yhdessä alueella toimivien yhdistysten, yritysten ja yhteisöjen kanssa. Kokonaisuudesta vastaa ja ohjelman koordinoi Pihlajamäki-seura.

TERVETULOA!

Tuesday, August 13, 2013

Hello Kitty -kakku

Jo viime vuoden synttäreistä lähtien tyttäreni oli toivonut Hello Kitty -kakkua. Koskaan en ole mitään aidosti esittävän näköisiä kuvia saanut aikaiseksi kakkuihin, joten paineet olivat kovat. Kakku joka tapauksessa onnistui hienosti ja kerrankin olin kaukaa fiksu ja otin vaiheista kuvat jatkoa ja blogin lukijoita ajatellen. Joten tässä seuraa!

Tarvikkeiksi tarvitset perustäytekakkuainekset ja Hello Kityn naamaa varten täytelakupötkön, muovattavaa mustaa karkkia (esim. Lakufudge) ja lakritsinauhaa. Kakun voi kuorruttaa millä tahansa, mutta Hello Kityn värittämistä varten tarvitaan valkoista ja vaaleanpunaista kuorrutetta esim.

Vaihe 1: Leivo kakkupohja. Itse käytin Kinuskikissan suklaakakkupohjan ohjetta.  Oli muuten hyvää! Fazerin suklaan tosin korvasin Rainbow'n tummalla leivontasuklaalla ja Pätkiksillä (puolet kumpaakin).

Vaihe 2: Etsi netistä kuva Hello Kitystä, käske miestä muokkaamaan siitä oikean kokoinen. Tulosta ja leikkaa kuva irti.
Vaihe 3: Leikkaa täytelakupötköstä pieni pala nenäksi ja nauhasta viikset. Silmät saat lakufudgesta lämmittämällä sitä ensin käsissä ja muotoilemalla soikioksi. Oma fudgeni oli kyllä niin jämäkkää, että käytin sen pikaisesti mikrossa, jonka jälkeen sain siitä muokattavaa.

Vaihe 4: Täytä kakku haluamallasi tavalla. Itse laitoin muutamaan kerrokseen kakun väliin Valion vaniljakastiketta suoraan purkista, jonka päälle ripottelin Pätkiksistä ihanaa murskaa. Kostutin ainoastaan päällimmäisen kerroksen, koska täytekakuillani on tapana tulla ylitsetursuilevan kosteiksi. Kakun päälle tein mokkapalapäällisen. Ennen kuin päällinen ehtii kovettua, siihen ripotellaan sydämiä tai vastaavia koristeita reunoille. Odota, että päällinen kuivuu.



Vaihe 5: Kun päällinen on kuiva, laita Hello Kittyn kuva sen päälle ja piirrä sen ääriviivat. Ole varovainen, ettei päällinen tartu kuvaan. Itse käytin piirtämiseen valkoista ja vaaleanpunaista Dr Ötkerin sokerikuorrutetta. Kätevä emäntähän saattaa tehdä nuo kuorrutteetkin itse, mutta valmiissa putkiloissa oli mielestäni tarpeeksi kynämäinen kärki piirtämiseen.
Vaihe 6: Tältä kakku näytti pelkillä Hello Kittyn ääriviivoilla. Ääriviivojen korjailujen ja ihailujen jälkeen leikkaa paperisesta Hello Kitystä irti rusetti. Ks. mallia kuvasta. 

Vaihe 7: Aseta paperirusetti oikealle kohdalle ja piirrä sen ääriviivat vaaleanpunaisella.
Vaihe 8: Väritä koko Hello Kitty ja asettele valmiiksi muotoillut loput naamanosat paikoilleen. 

Vaihe 9: Vie kakku pöytään ja kuuntele pikkutyttöjen (ja vähän isompienkin) ihailevia huokauksia sekä kehuja kakun ulkonäöstä ja mausta. :)