Mistä löytäisin mä Puputsin?...

Näitä jouluisia puusydämiä mukana myyjäisissä.

Ennen joulua Puputsi Puoteineen löytyy ainakin Pihlajamäen erilaisista tapahtumista:

18.11.2012 Pihlajamäen ala-asteen Marrasjuhla klo 11 - 14. Kaikille avoin ja maksuton tapahtuma Pihlajamäen ala-asteella on täynnä vauhdikasta ohjelmaa: on taikuria, onnenpyörää, capoeiraa, ongintaa, käsityömyyjiä, arpajaiset, musiikkia, kahvilaa, kisoja, pelien ja kirjojen kirpputori - ja vaikka mitä! Tervetuloa!


24.11.2012 Pihlajamäen nuorisotalolla perinteiset käsityömyyjäiset klo 10 - 14. Myynnissä paljon ihania ja laadukkaita käsitöitä lahjaksi, itselle tai kodin sisustukseen. Buffetista voi ostaa herkkuja myös kotiinviemisiksi. Kuppi kahvia ilmaiseksi. Tervetuloa!


Facebookiin on luotu uusi ryhmä, josta voit ostaa yrittäjien Suomessa käsityönä valmistamia tuotteita sekä niihin liittyviä materiaaleja. Käsityökortteli on Sinulle, joka haluat yksilöllisyyttä ja laatua. Ryhmässä kommentointi ja tykkääminen vaatii ryhmään liittymistä, mutta tuotteita voit selata kuvakansioista, vaikka et olisikaan liittynyt ryhmään. Tarjoukset ja tiedustelut voi kirjoittaa kuvan alle kommentoimalla tai yksityisviestinä.
 
Tietenkin löydät Puputsin tuotteita myös nettikaupasta, ja pysyäksesi kärryillä, voit tilata uutiskirjeeni.

Haasteen loput teot ja pohdintoja

Viikko venähtikin useammaksi. Pienten lasten kanssa aika vaan kuluu johonkin, eikä kulumista edes huomaa. Eli haasteen loppuraportti tulee vasta nyt: Kokonaisuutena onnistuin haasteessa, joskin vähän meni pieleen yhden päivän osalta, jolloin olin koko päivän kotona lasten kanssa enkä nähnyt ketään tai keksinyt mitään hyvää, mitä olisin voinut tehdä. Korvasin tämän "lipsahduksen" tekemällä toisena päivänä kaksi hyvää tekoa. Huomasin, että pienten hyvien tekojen tekeminen on vaikeaa, jos on kotona. Illalla, kun tajusin jättäneeni teon tekemättä, mietin hetken, pitäisikö tehdä nopeasti jotain hyvää haasteen takia ja vaikkapa lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyyteen. En kuitenkaan lähtenyt sille linjalle, koska se tuntui vain omantunnon ostamiselta puhtaaksi. Huomasin myös sen, että pieniä hyviä tekoja tekee päivittäin ihan luonnostaankin. Se oli varsin mukava havainto, joskin haasteen pointtina onkin tehdä tietoisesti niitä hyviä tekoja ja siten ehkä muuttaa pysyvästi toimintaansa. Loppufiiliksistä kerron kirjoituksen lopussa, nyt hieman tarkemmin niistä itse tekemisistä.

Tajusin, että moni pieni hyvä teko on aika henkilökohtainen, vaikka sen vaikutukset olisivatkin mitattavissa yhteiskunnallisella tasolla. Ei ole kiva raportoida blogiin, että kävin kahvilla/syömässä/tapasin muissa merkeissä syrjäytymisvaarassa olevan kaverin/ystävän/sukulaisen. Eipä kukaan halua kuulla olevansa toisen mielestä syrjäytymisvaarassa. Yleensäkin voisin olettaa, että ihmiset haluavat, että heitä tavataan heidän itsensä eikä hyvien tekojen takia. Joka tapauksessa kaksi tekoani olivat tämäntyyppiset. Numeroitakoon ne teoiksi numero 4 ja 5. Itse helposti kotiinjämähtävänä tyyppinä olen syrjäytymisvaarassa ja koska olen pienten lasten äiti, oma syrjäytymiseni vaikuttaisi välittömästi voimakkaasti myös heidän elämäänsä. Olen usein yksinäinen ja se, että joku aikuinen tulee kanssani höpöttämään ihan mitä tahansa ja ehkä juomaan kupposen kahvia kanssani. Se hetki, kun tuntee saavansa yhteyden toisen ihmisen kanssa, voimaannuttaa niin paljon, ettei sen vaikutusta pysty edes sanoin kuvaamaan. Joka tapauksessa koen, että teoilla 4 ja 5 autoin näitä tyyppejä voimaantumaan. Jätän ymmärrettävistä syistä kaikki yksityiskohdat pois.

Teon numero 6 voin kertoa hieman yksityiskohtaisemmin: kävimme sunnuntaina koko perheen voimin tapaamassa appivanhempia ja purimme heille tulleen puukuorman liiteriin. Pysyvätpä lämpimänä ensi talven puhumattakaan siitä, miten arvokasta omille lapsilleni ja näiden isovanhemmille on hyvän suhteen luominen. Aikuissuhteet ovat lapsille niin tärkeitä ja olen erittäin onnellinen siitä, että omilla lapsillani on isovanhempia ja isoisovanhempia, joiden kanssa tutustua maailmaan. Heidän näkökulmansa on eri ja he voivat antaa lapsilleni jotain sellaista, mitä meiltä ei saa. Äiti ja isä ovat aina tärkeitä, mutta koen tärkeäksi muutkin aikuissuhteet. Eli teko numero 6 vaikutti siis myös omien lasteni hyvinvointiin nyt ja tulevaisuudessa. Itsestäni puhumattakaan: olin niin ylpeä, kun 3-vuotias tyttäreni kantoi halkoja kanssamme. Arvioisin, että hän vei parisenkymmentä halkoa ihan itse, joskin välillä autoin vähän kasaamaan niitä syliin, ettei tarvinnut viedä kaikkia yksitellen. Ja joo, piristäähän se lastenlasten näkeminen myös isovanhempia, eli hyvä teko ennaltaehkäisi yksinäisyyttä. Lastemme isovanhemmat eivät ole kovin vanhoja, joten en voi sanoa tarttuneeni nyky-yhteiskunnan isoon ongelmaan eli vanhusten yksinäisyyteen, mutta samalla reissulla tervehdimme myös lasten isoisovanhempia. Kaiken kaikkiaan sunnuntai oli erittäin puuhakas ja antoisa päivä niin minulle kuin yhteiskunnallekin. ;)

Haasteen viimeisen päivän eli keskiviikon teko numero 7 oli ihan vain mukavien vapaaehtoishommien tekemistä MLL:n paikallisyhdistyksemme ja alueemme lapsiperheiden hyväksi. Lähinnä se oli tietokoneella istumista perhe-elämän ohessa, mutta joka tapauksessa konkreettinen teko. Tai oikeastaan useampi pieni teko, enkä kaikkia edes saanut valmiiksi asti.

Haaste herätti paljon ajatuksia. Loppuyhteenvetona koen, että sain aikaan pientä vaikutusta omassa ympäristössäni. Tosin näiden pienten tekojen vaikutus ei kestä kovinkaan kauan ja niitä pitää olla paljon, jos halutaan aikaan suuria vaikutuksia. Haaste sai itseni avaamaan silmäni ja huomaamaan ympäristöstäni avuntarvitsijoita ja asioita, joihin voin vaikuttaa positiivisesti ilman, että se vaatii itseltäni kovia ponnistuksia. Opin katsomaan ympärilleni, voinko samalla tehdä jotain muiden hyväksi, kun teen asioita itseni hyväksi. Kovista ponnistuksista puheenollen tosin koin, että päivittäinen hyvän teon miettiminen ja sen toteuttaminen oli loppupeleissä aika raskasta. Erityisesti silloin, kun itsellä on elämässä paljon tekemistä ihan vain arjen perusrutiineissa rupesi ärsyttämään koko homma. Toisaalta taas juuri silloin, kun itsellä oli raskasta, toisen auttaminen piristi. Se, että kiinnitin huomiota omiin hyviin tekemisiini edesauttoi sitä, että huomioni kiinnittyi myös muiden hyviin tekoihin. Oli ihanaa huomata, että ihan tässä lähelläni on ja elää ihmisiä, jotka auttavat minua pikkujutuissa: pitävät ovea auki, kun yritän tunkea siitä vaunujen ja kauppakassien kanssa, katsovat silmiin ja tervehtivät hymyillen tienvierille katsomisen sijaan, antavat kaupassa ylähyllyltä tarvitsemani tavaran ja niin edelleen. Pieniä tekoja, joilla on suuri merkitys juuri minulle ja joiden ansioista myös itse haluan olla avulias muille. Ja näin tekojen määrä kasvaa ja yhteiskunnassamme on useampien mukava elää. Ihanan piristävä ajatus kaikkien näiden surullisten ihmiskohtaloiden uutisoinnin keskellä. Uskon, että jokaisella ihmisellä ja pienellä teolla on merkitystä ja että jokainen meistä pystyy tekemään paljonkin yhteiseksi hyväksi. Ei ehkä joka päivä, mutta ehkä kerran viikossa. Ja hei, eihän näitä kukaan laske! ;)

Haastehommat 2 ja 3

Haasteen kolmas päivä tänään. On hassua, että vaikka kukaan ei olekaan blogiin kommentoinut mitään näihin postauksiin, olen saanut kommentteja Facebookin kautta sekä suullisesti. Täytyy myöntää, että mieltä kutkuttaa ajatus siitä, että onko mun tutuissa paljon tirkistelijöitä, jotka ei sano mitään, mutta seuraa blogia ja haastetta kiinnostuneina. Mutta toisaalta; eiköhän meissä jokaisessa asu ainakin ihan pikkiriikkinen tirkistelijä. Ja sitä tirkistelijäpuolta varmasti kiinnostaa tietää, mitä ihmiset sitten on sanoneet. Moni on kommentoinut sitä, että pointti on hyvä ja on totta, että pienelläkin teolla on merkitys. Toistaiseksi tiedän kolme ihmistä, jotka ovat tarttuneet haasteeseen. Ainoastaan yhdeltä olen kysynyt luvan ilmoittaa blogissa haasteen vastaanottamisesta. Tämän haasteen etenemistä voit seurata Annamaijan blogista kuulemma viimeistään viikon päästä. Kertokaa ihmeessä, jos olette innostuneet ottamaan haasteen vastaan edes jollain tavalla. Tähän blogiin pystyy kommentoimaan myös anonyymisti, jos ei halua muiden tietävän. Tirkistelijä minussa haluaa tietää, miten lukijat tähän haasteeseen suhtautuvat.


Olen jonkin verran normaalia aktiivisemmin yrittänyt mainostaa tätä tempausta, koska yksinkertaisesti koen sen niin hyväksi ideaksi ja toiseksi siksi, että homma tulee tehtyä kunnialla loppuun, koska koen sen olevan jonkinasteinen velvollisuus lukijoitani kohtaan. Tosin epäilen, että lukijoissa saattaa olla tyyppejä, jotka olisivat vaan tyytyväisiä, jos epäonnistun. Sehän todistaisi, ettei niiden pienten hyvien tekojen tekeminen onnistu ja kyynisyys yhteiskuntaa kohtaan on ihan oikeutettua. Tästä saan lisäpotkua. Vaikkakin tänään oli päivä, jolloin ei mikään olis huvittanut. Heräsin aika myöhään, tytär oli onnessaan ensilumen tulosta ja halusi heti ulos. Ulospääsy kesti 1,5 tuntia kaikkien vaipanvaihtojen, imetysten ja pukemisten sekamelskassa. Koko tämän ajan perässä kulki metrin hukkapätkä selittämässä onnessaan siitä, miten tarvitaan porkkana lumiukkoa varten yms. Suloista, mutta myös pahuksen rasittavaa, kun teet hiki päässä hommia päästäksesi sinne ulos. Itsellä huono yö takana, kun muksut heräilivät vuoronperään ja kaahivat viereen. Niska ihan jumissa ja siitä johtuva karsea päänsärky. Vauvalla pientä ripulointia rota-rokotteen jäljiltä ja haluaa olla vain sylissä ja tissillä. Olisin vaan halunnut käpertyä peiton alle ja unohtaa kaikenmaailman ensilumet ja blogihaasteet.

Ulkona sitten piristyin vähän ja maailma alkoi näyttää valoisammalta, varsinkin kun eräs ihana täti-ihminen lupautui hoitamaan tyttöäni sen aikaa, että pääsin ihan kotiin asti sisälle lämpimään ja mukavalle tuolille imettämään pojan. Aivan ihanaa! Yleensä istun jossain rappukäytävässä ja kurkin lasioven läpi, ettei tyttö painu pois pihasta. Oli mukavaa tajuta, että hei, nyt mulle tehtiin haasteen mukainen teko (vaikkei ko. ihminen haasteesta varmaan mitään tiedäkään). Joskus imettäminen pehmeällä tuolilla ilman vieressä olevaa selostajaa on kertakaikkisen ihanaa. Pinna löystyi vähän ja innostuttiin loppuiltapäivästä leipomaan pikkupupun kanssa mokkapaloja.

Oletpas joutunut lukemaan pitkän pätkän saadaksesi selville niitä konkreettisia tekoja. Ajattelet ehkä, että mitä se Puputsi mukamas on tehny, yrittää vaan kierrellä ja kaarrella ja sanoa, ettei onnistunut. Hähää, onnistuinpas. Haasteen teko nro 2 oli se, että ilmoittauduin vapaaehtoishommiin MLL:n paikallisyhdistykseemme. En tahdo kertoa tehtävien laadusta sen enempää, mutta yleisesti ottaen tämä teko hyödytti yhteiskuntaa sitä kautta, että aktiivinen paikallisyhdistyksemme järjestää erilaisia tapahtumia ja toimintaa alueen lapsiperheiden iloksi ja hyödyksi. Lisäksi tekoni auttaa jatkossakin siinä, että tehtävät jakautuvat yhdistyksessä tasaisesti. Haasteen teko nro 3 puolestaan tuli tehtyä äsken: Vein sairaan lapsen kanssa/takia jumittavalle naapurille niitä samaisia mokkapaloja, mitä tyttären kanssa leivottiin. No miten tämä hyödyttää ketään? Ainakin naapuri lapsineen saa suun makeaksi ja paremman mielen. Pitkäaikainen parempi mieli tekee ihmisestä aktiivisemman ja aktiivisuus ehkäisee syrjäytymistä. Säästinköhän nyt pitkän pennin jostain mielenterveys- ja lastensuojelukuluista? ;) Ja pitää sanoa, että itselläni on erittäin paljon parempi mieli nyt. Eli teko hyödytti omaa mielenterveyttänikin ja perheeni hyvinvointia, kun en rähise tai valita. Ainakaan enää tänään.

En kauheasti ole suunnitellut tekoja etukäteen, joten lauantain eli haasteen neljäs teko on vielä mysteeri. Olen yrittänyt sanoa tutuille ja hieman tuntemattomammillekin, että hyviä tekoja saa ehdottaa tehtäväksi. Toistaiseksi kukaan ei ole ehdottanut mitään. Olenkin alkanut miettiä, että onko syrjäytymisen ja kurjien kohtaloiden osasyy Suomessa se, että emme pyydä apua. Tai että pyydämme sitä liian myöhään. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että pinnistän yleensä voimani äärimmilleen ennen kuin kehtaan pyytää apua. Ja sitten sitä apua tarvitseekin jo paljon enemmän, kun mitä saa. Eli toisin sanoen kohta pinnistetään taas. Jossain vaiheessa se varmaan en enää veny. Olisinko onnellisempi, jos pyytäisin apua useammin?

Haasteen teko numero 1

Eilen oli haasteeni ensimmäinen päivä. Tuota haastetta kirjoittaessa kaikki kuulosti hyvältä ja olin ihan varma, että nyt minusta tulee hyvä ja ahkera ihminen, joka aina ottaa muut huomioon. Sellainen supertyyppi siis. Tätä kesti siihen asti, kunnes vauva heräsi ja halusi huomiota. Tajusin lupautuneeni tekemään vielä jotain ekstraa. Että voihan nakki, mistä revin aikaa ja voimaa. Ensin hyvien tekojen miettiminen tuntui todella vaikealta. Huomasin ajatusten kulkevan tiettyä rataa: "Jos tekisin tämän asian. No mutta se on noiden palkattujen työntekijöiden vastuulla." Ärsyynnyin itseeni ja omiin ajatuksiini! Tässä sitä taas oltiin, lykkäämässä vastuuta muille.

Sitten muistin puhuneeni pienistä arjen teoista. Ei tarvitse lähteä liikkeelle siitä, että rakennan uuden sairaalan Helsinkiin tai lahjoitan tuhat euroa jollekin hyväntekeväisyysyhdistykselle. Istuin vauva sylissäni sohvalla imettämässä ja katselin ympärilleni. Silmien eteen osuin liian pieniä villa-asusteita, joita olin siivonnut muksun laatikosta pois. Ja muistin, että päiväkotiin kaipailtiin varavaatteita. Siinäpä se: vein nuo lämpimät sukat ja pipon päiväkotiin hakiessani esikoisen päiväkodista. Pieni vaiva ja sain hyvän teon tehtyä. Sitten iski epäilys: Voiko se olla näin helppoa? Lasketaanko tämä hyväksi teoksi, tämähän oli niin helppoa ja tein sen vähän niinkuin ohimennen?

Mietitäänpä, mitä hyötyä laajassa skaalassa teosta on: Ensinnäkin vaatteista on suoranaista hyötyä niille lapsille, jotka niitä käyttävät. Pienten lasten vaatteet sotkeentuvat, hukkuvat ja rikkoontuvat helposti eikä kesken päiväkotipäivän saa kotoa uusia vaatteita. Toiseksi päiväkoti säästää rahaa, kun pieniä määrärahoja tai kallista aikaa ei tarvitse käyttää varavaatteiden ostamiseen. Kolmanneksi teko hyödytti konkreettisesti omaa perhettäni: on helpompi olla omassa kodissa, kun siellä on enemmän tilaa. Neljänneksi ja erittäin pitkälle venytettynä tämä teko saattaa estää lasta sairastumasta flunssaan kylmällä kelillä ja siten säästää yhteiskunnan terveydenhuollonkin määrärahoja. Ja hei keksin vielä viidennenkin! Saatoinpa säästää myös mielenterveyden huollon kustannuksia, kun joku vanhempi säästyy kipeysrutinalta. Joo-o, on kyllä pitkälle venytetty ja onhan nuo pari viimeistä pitkälle venytettyä hyötyä aika koomisia. Mutta hei, kyllä se ihan oikeasti oli hyvä teko!

Mutta mitäs mä teen seuraavaksi?

Haaste niille, jotka ovat huolissaan yhteiskunnastamme!

Olen näin kuntavaalien alla saanut Facebookissa linkkejä ja lukenut erilaisia mielipiteitä, seuraillut silloin tällöin keskustelupalstoja tai lehtien kirjoittelua aiheista, joiden syvin sisältö tuntuu olevan "yhteiskunta on hyljännyt minut/sinut/tietyn ihmisryhmän". Aihe sinänsä on mitä tärkein erityisesti kun puhutaan nuorten syrjäytymisestä, mutta myös se koskee meistä jokaista. Kuka tahansa voi sairastua tai kokea muita vastoinkäymisiä elämässä. Ikäväkseni olen huomannut kaikkien linkkien ja kirjoitusten lähtökohdan olevan sama: "järjestelmä ei toimi, Kelan takia en saanut tukia, sossu sössi hakemukseni, putosin tukikuoppaan" jne. Totta, sosiaaliturva- ja erilaisessa palvelujärjestelmässämme on paljon puutteita ja aukkoja.

Mutta ihmiset, jotka näitä linkkejä levittävät ja tekstejä kirjoittavat tuntuvat unohtaneen, että yhteiskunta ei ole sama asia kuin sosiaaliturva- ja palvelujärjestelmä. Sivistyssanakirja määrittelee yhteiskunnan näin: "kansa tms. ihmisyhteisö sosiaalisena, (valtioksi, kunniksi ym.) järjestyneenä kokonaisuutena". Yhteiskunta siis koostuu ihmisistä, ei pelkistä ihmisten rakentamista järjestelmistä. Meillä jokaisella ihmisellä on oikeus ja velvollisuus tehdä yhteiskunnastamme parempi. Se, että levittää linkkejä kurjista ihmiskohtaloista tai byrokratian rattaisiin jääneistä ihmisistä, ei ole kovinkaan konkreettinen teko. Varsinkin Facebookissa levitetyt uutiset unohtuvat nopeasti ja päällimmäiseksi jää vain mielikuva "paha järjestelmä teki taas jollekin jotain pahaa, mikseivät päättäjät tee mitään". Haluankin kysyä: Mitä Sinä teit? Miten konkreettisesti autoit sitä, josta juttu kertoi? Lykkäsitkö vain vastuun epämääräiselle päättäjien joukolle, niille Muille jakamalla linkin eteenpäin ja sitten unohtamalla koko jutun? Todennäköisesti. Minä ainakin teen niin usein.

Haluan uskoa, että yhteiskunta on hyvä. Haluan uskoa, että yksittäinenkin ihminen voi vaikuttaa. Haluan uskoa, että on mahdollista omilla teoillaan vaikuttaa siihen, että kaikilla on hyvä olla. Haluan, että juuri Sinä, joka tätä blogia luet, autat minua siinä.

Haastan Sinut siis mukaan ottamaan vastuuta paremmasta yhteiskunnasta! Haastan Sinut todistamaan, että pienilläkin yhden ihmisen teoilla on merkitystä. 

Haaste: Ota itsellesi sopiva ajanjakso, esimerkiksi viikko, jolloin teet joka ikinen päivä yhden yhteiskunnallisesti hyvän teon. Eli siis konkreettisen teon, joka auttaa tai tukee jotain toista yhteiskuntamme jäsentä. Mikään teko ei ole liian pieni, mutta pelkästään uutislinkin jakaminen Facebookissa ei konkreettisesti auta ketään. Itsellesi asettaman ajanjakson jälkeen katso taaksepäin ja mieti: teitkö yhteiskunnastamme paremman paikan elää ja olla?

Toivoisin, että ihmiset kertoisivat haasteistaan: Onnistuitko? Mitä tekoja teit? Miltä tuntui tekoa tehdessä, miltä tuntuu nyt? Ylititkö itsesi? Haasteen kulusta voi raportoida vaikka tässä blogin kommenteissa päivittäin tai vaikka vasta haastejakson jälkeen. Tai jätä kommentteihin linkki omaan blogiisi, johon olet kirjoittanut haasteen kulusta. Tai kirjoita vaikka Facebook-status/kirjoitus ja linkkaa siihen.

Otan haasteen vastaan. Tästä päivästä (24.10.2012) aion päivittäin tehdä jotain konkreettista parantaakseni yhteiskuntaa. Mitään suunnitelmaa ei ole, enkä totta puhuttuna edes tiedä, pystynkö kaiken vauva-arjen keskellä tekemään päivittäisen hyvän teon. Mutta aion yrittää. En halua olla valittaja, vaan tekijä. Haasteen edistymisestä raportoin tänne blogiini, jos en päivittäin, niin viimeistään viikon päästä.

Mielestäni ihanteellisessa yhteiskunnassa toimisivat rinta rinnan toisiaan täydentäen sekä aktiiviset kansalaiset ja kansalaisten luoma tukijärjestelmä. Järjestelmän muuttaminen on hidasta, enkä puutu tässä siihen, kuinka sitä voisi muuttaa paremmaksi. Haluan vain ihmisten katsovan pitkästä aikaa itseään peilistä ja ottavan vastuuta yhteiskuntamme jäsenistä. Kun sain idean tähän tempaukseen, mietin omaa toimintaani. Enkä pitänyt siitä, mitä näin. Toivottavasti opin tästä jotain.

Lahja pienelle miehelle

Naapurinpoika täytti vuosia ja meillä kun on kova innostus askarrella sekä äidillä että tyttärellä, niin pitihän se kortti vääntää yhteisvoimin. Tässä muillekin jakoon hauska ja helppo idea, millaisen näyttävän kortin voi askarrella 3-vuotiaan kanssa:

Tarvitset:

•  korttipohjan
• sivun vanhasta laulukirjasta tai muusta vastaavasta, missä on nuotteja
• palan valkoista tulostuspaperia
• tarratyynyjä, esimerkiksi tällaisia
• valinnan mukaan leimasimia ja leimasinmusteita
• jonkinlaisen työkalun leimasinvärin tuputtamiseen, esimerkiksi palan superlonia
• sakset, joilla voi leikata koristereunoja
• liimaa tai Gluedotseja (liimapisteitä)

Aloita antamalla tulostuspaperi ja leimasimet lapselle. Meillä tytär valitsi itse haluamansa värit, joskin vähän johdattelin valitsemaan korttipohjaan sopivat värit. Leimasimia oli käytössä muutama tyttären oman valinnan mukaan; kissat, sudenkorennot, kiinalaiset merkit ja kulmakoristeleimasin. Vähemmälläkin määrällä pärjää ihan hyvin. Sitten annat lapsen töpsötellä leimasimella paperin täyteen kuvioita ja kun paperi on täynnä, jätätte sen kuivumaan. Kuivumisen aikana (tai lapsen leimailun aikana) leikkaa nuottikirjasta hieman korttipohjaa pienempi pala. Kuten kuvasta näkyy, oma palani on noin 2/3 korttipohjasta. Jätä ylä- ja alareunaan koristeluvaraa. Jos lapsi osaa itse leikata, niin antaa palaa, mutta jos leikkaaminen tuottaa vaikeuksia, kannattaa se jättää aikuisen hommaksi. Kun leimattu tulostuspaperi on kuivunut, leikkaa siitä parhaimmasta kohdasta pala, joka on noin puolet nuottipaperinpalan koosta. Kortin kokoaminen tapahtuu seuraavasti: kiinnitä liimapisteet leimatun paperin nurkkiin (tai levitä paperiin liimaa) ja anna mahdollisuuksien mukaan lapsen itsensä kiinnittää paperi nuottipaperipalan päälle. Tämän jälkeen kiinnitä tarratyynyt nuottipaperin taakse. Tyttö itse tykkäsi repiä tarratyynyn toiselta puolelta suojapaperit pois, jonka jälkeen asettelimme paperin kortin keskelle. Kannattaa ohjata lasta painamaan tyynyt kunnolla kiinni. (Huom. varaudu siihen, että tarratyynyjen suojapaperisilppua löytyy joka paikasta!) Kun kortti on muuten valmis, ottakaa superloninpala tai vastaava tuputusväline, kastakaa se leimasinmusteeseen ja koristelkaa kortin ylä- ja alareuna. Kortin sisälle voi kirjoittaa onnittelutekstin ja koristella sen muutamalla leimasinkuvalla, joita on käytetty myös kannessa.


Lahjaksi ostimme sählymailasetin, jonka pakkaamiseen olisi kulunut hirmuisesti paperia, joten päätin olla pihi ja koristella pakkauksen lastunauhasta tehdyllä miehekkäällä rusetilla.

Ottaisin mielelläni vastaan palautetta tuosta kirjoittamastani askarteluohjeesta, jos innostuisin joskus kirjoittelemaan jotain ohjeita ylös enemmänkin. Ideahan sinänsä ei ole mikään erityinen oivallus, mutta olen huomannut, että ne yksinkertaisetkin ideat kannattaa aina jakaa!

Idean mukaan toteutettuja kortteja olisi aivan mahtava nähdä! Vinkkaa ja linkkaa siis kommenttiin, jos teidän perheessä innostuttiin askartelemaan.

Oikealla vielä kuva lahjasta ja kortista. (Alla hirmuisen ryppyinen lakana, joka sattui olemaan ainoa tarjolla oleva valkoinen kuvausalusta.)

Ai niin, voisin yrittää tehdä myös kuvallisen ohjeen tuon rusetin tekemisestä. En löytänyt sopivaa ohjetta, joten päädyin soveltamaan muutamia parhaita. Yritän ohjetta kirjoittaessa ottaa huomioon mahdollisen tästä ohjeesta saamani palautteen.

Roskanvähennystä Puputsin malliin

Kevätsiivouskärpänen on tainnut puraista minua ja tehnyt jonkun ihmeellisen syyssiivous- ja järjestelyinnostuksen. Ilmoittauduin itsepalvelukirpputorille myymään vanhoja kamoja ja innostuin samalla pohtimaan, miten saisi tehtyä kätevimmät ja edullisimmat hintalaput. Hintalappuasiaa on tullut ongelmoitua myös usein ennen eri tapahtumia. Niiden pitäisi kestää pakkaaminen ja kuskaaminen, toisaalta erityisesti monilla itsepalvelukirppiksillä niiden pitää olla helposti irroitettavissa tuotteista. Lisäksi niiden pitäisi olla halpoja, ettei tuotteen hintaa tarvitsisi lisätä lapun takia.

Kirppistavaroita kaivaessa tulin ajatelleeksi, miten paljon maailmassa on turhaa tavaraa ja erityisesti sitä, miten paljon niiden tavaroiden pakkauksista tulee turhaa roskaa. Ehkä en muutamalla hintalapulla pelasta maailmaa, mutta jos vaikka kuitenkin yhden puun. Minulla on ollut Big Shot -leikkuri jo jonkin aikaa lainassa ja päätinkin testailla, mistä kaikista roskista saisi käteviä hintalappuja. (Enkä ihan oikeasti hei dyykannut kamoja meidän roskiksesta vaan pelastin ne roskikselta!)

Kuvassa siis testailujen tuloksia: Vasemmalla tummansiniset läpyskät on leikattu päällystetystä vanhasta fysiikan oppikirjasta. Näppärä tapa kierrättää pehmeiden koulukirjojen kannet, saattaisi toimia myös pokkareista yms. Hintalappu tuntuu melkoisen kestävältä toisen puolen muovipinnan ansioista ja kuitenkin toinen puoli on paperia, johon tarttuu millainen kynä tahansa. Ylhäällä keltaiset ja kukkakoristeltu lappu on tehty tapetista. Ei toimi kovinkaan hyvin, koska tapetti on niin pehmeää ja taittuu ja repeää helposti. Toimii kuitenkin huomattavasti tavallista paperia paremmin ja lapun molempiin puoliin voi kirjoittaa. Tällä tavoin voisi tehdä vaikkapa pakettikortteja lahjoihin, joiden ei tarvitse kestää kovaa kulutusta. Oikealla olevat ruskeasävyiset laput on leikattu tyhjästä suodatinpussilaatikosta. Toimii hyvin, vaikka vähän hämääkin, kun paketin tekstit jäävät helposti näkyviin. Tämä ongelma ratkennee helposti kohdistamalla. Pahvi on sopivan kestävää ja kevyttä ja toiselle puolelle tarttuu mikä tahansa kynä. Näiden alapuolella olevat harmaat pahviläpyskät ovat jostain pakkauksesta olleesta apupahvista. Suurinpiirtein samanpaksuista kuin vaikkapa palapelilaatikot, joiden silppuamista myös mietin. Tuntuisivat toimivan hyvin. Vasemmalla alhaalla vaaleansinisävyiset laput on leikelty vanhasta taulukuvasta, jonka nappasin Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Nämäkin vaikuttaisivat toimivan melko hyvin, vaikka hieman ohuita nekin ovat. Pinta on kuitenkin nätti. Tämän yläpuolella oleva yksittäinen harmaa lappunen (se, jossa näkyy viivakoodia) on Ikeasta ostetun S-koukkupussin yläreunassa oleva pahvilappu. Toimii hyvin, vaikka toisesta puolesta tuleekin helposti hassu, jos teksti Ikea sattuu näkyviin. Tämän vieressä olevat kaksi kelta-läpinäkyvää lappua ovat vanhasta ruokailualustasta, sellaisesta kovasta muovisesta. Lappuna toimivat hyvin, mutta näihin ei meinaa oikein tarttua kuin tietynlaiset tussit, eli ei ihan niin käteviä. Näistä voi tosin askarrella vaikka mitä muuta kivaa.

Ja kaikenlaisesta muusta kivasta puheenollen: Laitoin testiksi yhden lappusen juuri valmistuneeseen villasukkapariin kiinni. Lappuun kirjoitin langan nimen, sukkien koon ja pesuohjeen. Näitä on sitten kiva antaa lahjaksi eikä tarvitse jälkikäteen muistella, että mitäköhän lankaa tässäkin oli ja miten pitikään pestä. Säilytän valmistuneita neuleita omassa laatikossaan ja sukkia kertyy välillä isotkin kasat.

Olisikin muuten hauska kuulla, miten muut säilyttävät valmiita neuleita. Mystisesti aina viitataan siihen valmiiden neuleiden laatikkoon, mutta millaisia ne teillä konkreettisesti ovat; miten isoja, montaako valmista neuletta säilytätte vai annatteko vaan kaikki heti eteenpäin. Ja entäs kun laatikko on täysi? Itselläni valmiiden töiden laatikko on läpinäkyvä Smart Store Classic 31, joka on noin puolillaan neuleita. Lähinnä sinne kertyy sukkia, mutta nyt valmiina on muutama kassikin. Kuvausta odottamassa on useampi neule, joista muutama sukkapari päätynee laatikkoon odottamaan kotia ja saa koristeekseen tuollaisen askarrellun infolappusen. Niistä neuleista toivottavasti lisää myöhemmin, kunhan saan ne kuvattua.