Isossa mahassa pitkään möyrinyt kaveri eli ihana pieni poika syntyi 17.8.2012 (juuri sopivasti miehelle synttärilahjaksi). Malli on toteutettu yhdessä miehen kanssa ja lopulliset mitat ovat 3830 g ja 51 cm. Tapani mukaan homma hoitui varsin pikaisesti: koko synnytyksen kesto oli 1,5 tuntia. Kaikki meni ihan putkeen ja nyt totuttelen elämään kahden pikku pupun kanssa.
Sunday, August 26, 2012
Sunday, July 29, 2012
Kesänappeja
Kesähelteistä ja isosta mahasta huolimatta lisäsin muutaman uutuusnapin Puodin sivuille. Valmiita nappeja on iso pino, mutta jostain syystä kuvaaminen ja Puodin sivuille lisääminen on prosessin hankalin vaihe. Joka tapauksessa kannattaa käydä kurkkaamassa nyt lisätyt uutuudet! Ensi sunnuntaina lisää, jos vauva ei ehdi syntyä ennen sitä. :)
Puputsin Puodin uutiskirjeen voi tilata simppelisti täältä.
| Puuruutu |
Puputsin Puodin uutiskirjeen voi tilata simppelisti täältä.
Sunday, July 15, 2012
Tuesday, June 19, 2012
Uusi Ulla!
Ulla 2/2012 on ilmestynyt. Mukana myös muutama meikäläisen ohje:
Kärrypussi on lapsen nukenrattaita varten suunniteltu pussukka, jonka idea on lähtöisin tyttäreltä. Toiveena kun oli saada samanlainen kassi kärryihin kiinni, joka naapurin tytölläkin oli. Kärrypussi onkin ollut meillä kovassa käytössä valmistumisestaan saakka! Onneksi päätin alun alkaen tehdä pussin kaksinkertaisesta langasta: vaikka kyytiin on tungettu ties mitä kivistä pehmoleluihin, on kassi säilyttänyt muotonsa. Suurin pelkoni olikin, että kassi venyisi ja alkaisi laahata maata tai tarttuisi kärryn renkaisiin. Lisäsin ohjeen myös Ravelryyn, jos sen haluaa sieltä jonoonsa tai suosikkeihinsa napata. Veikkaan, ettei meidän tyttö ole ainoa, joka rakastaa kärrypussia!
Adan kevätpaita puolestaan oli tehty tyttärelle kevään ja kesän puolihulluihin keleihin: välillä on kylmä ja välillä kuuma. Vilpoinen neulepaita on siis hyvä ratkaisu. Paitsi että penska kasvoi paidasta ulos ennen kun kerkesin edes kuvaamaan paitaa sen päällä! Elikä nyt on vaan tylsiä kuvia paidasta tarjolla ja paitakin jäi käyttämättä. Hiukkasen harmittaa, mutta eiköhän tuolle vielä käyttäjä luulis löytyvän. Treenasin tässä ohjeessa ensimmäistä kertaa neuleen sarjoittamista useampaan kokoon. Itse tein paidan kokoa 86/92, mutta jos oikein innostun, voisin neuloa paidan suurempaan kokoon ja testineuloa ohjeeni samalla. Mitään en lupaa. Olisi ihan mahtavaa kuulla palautetta siitä, onko kokojen sarjoittaminen onnistunut. Tämäkin ohje löytyy Ravelrysta. Nappi on käsintehty Talvikukka -nappi, joka löytyy myös Puodista.
Ja hei, Puodista saa kaikki tilaukset kesäkuun loppuun saakka toimituskuluitta!
Kärrypussi on lapsen nukenrattaita varten suunniteltu pussukka, jonka idea on lähtöisin tyttäreltä. Toiveena kun oli saada samanlainen kassi kärryihin kiinni, joka naapurin tytölläkin oli. Kärrypussi onkin ollut meillä kovassa käytössä valmistumisestaan saakka! Onneksi päätin alun alkaen tehdä pussin kaksinkertaisesta langasta: vaikka kyytiin on tungettu ties mitä kivistä pehmoleluihin, on kassi säilyttänyt muotonsa. Suurin pelkoni olikin, että kassi venyisi ja alkaisi laahata maata tai tarttuisi kärryn renkaisiin. Lisäsin ohjeen myös Ravelryyn, jos sen haluaa sieltä jonoonsa tai suosikkeihinsa napata. Veikkaan, ettei meidän tyttö ole ainoa, joka rakastaa kärrypussia!
Ja hei, Puodista saa kaikki tilaukset kesäkuun loppuun saakka toimituskuluitta!
Wednesday, June 06, 2012
Jämistelyn tuloksia
| Jämiskassi |
| Lähikuva nauhanyörikahvoista. |
Seuraaviin norskeihin laitoinkin sitten enemmän silmukoita ja sain niihin upotettua pehmoisia ja ohuita villalankoja. Tarkoitus on lahjoittaa nämä johonkin vastasyntyneiden myssykeräykseen, kunhan pääsen lahjoitusvaiheeseen asti. Siihen asti saavat marinoitua valmiiden töiden laatikossa. Voisihan sitä yrittää synnärille lähtiessään muistaa napata pipot mukaan ja antaa suoraan Kätilöopistolle käyttöön, mutta epäilen vahvasti, että sillä synnyttämään mennessä on ihan muut asiat kun pipot mielessä! Tosin, mistä sen koskaan tietää... :D
Möykkyisestä mysteeripuuvillalangasta syntyi Top down bonnet ilman naamaa ja korvia. Tämä menee varmaan johonkin myssykeräykseen, ellen sitten innostu säästämään sitä tulevalle vauvalle omaksi vastasyntyneen pipoksi. Vihreä on hyvä neutraali väri sekä tytölle että pojalle. Tosin tekisi mieli tehdä useampi pipo omalle vauvalle varastoon ja valita niistä sitten se parhaiten vauvalle sopiva.
Sen sijaan jo tytöksi todistetulle eikä niin vasta syntyneelle tein samalla ohjeella pipon korvilla ja naamalla Novitan Tennesseestä. Naama on kirjailtu puuvillalangan jämillä. Korviin tungin vanua, jotta ne pysyisivät paremmin pystyssä. Pipo olikin kovassa käytössä, mutta sen verran napakka, että ei taida enää syksyllä mahtua. Ohje on kiva, helppo ja nopeatekoinen. Tykkäsin kovasti, joten näitä saattaa syntyä lisääkin...ehkä...joskus...
| Neulenukella tehtyjä i cord -nauhoja. |
Sunday, June 03, 2012
Pikku pupun 3-vuotissynttärit
Pikku pupun 3-vuotissynttäreitä juhlittiin tänään, vaikka itse juhlapäivä onkin vasta ensi viikolla. Tytön toive oli, että äiti tekee punaisen muumikakun. Kakku aiheuttikin päänvaivaa, mutta loppujen lopuksi siitä tuli kivannäköinen. Pääasia, että juhlakalu itse oli varsin tyytyväinen. Kirjoitanpa kakun toteutuksen tänne blogiinkin, jos joku sattuu pähkimään samanlaisia kakkuongelmia.
Yritin etsiä siirtokuvia tai muita muumikoristeita kakun päälle, mutta lyhyellä varoitusajalla en löytänyt sopivaa. Ostin sitten Prismasta Iloleipurin muumivuoan, joka on yksin liian pieni täytekakun pohjaksi. Tein 6 munan kakkupohjataikinan, jonka jaoin muumivuokaan ja tavalliseen pyöreään täytekakkuvuokaan. Iso pyöreä pohja tuli alimmaiseksi ja muumipohja tuli sen päälle. Täytettä tuli sekä ala- että yläosaan. Muumiosan koristelin valkoisella tomusokerikuorrutteella. Jähmettyneen kuorrutteen päälle pystyin tekemään silmät geelillä ja piirtämään yksityiskohtia tussilla. Geeli ja tussi ovat siis elintarvikekäyttöön tarkoitettuja. Kakun alaosan päälle on laitettu vaaleanpunaiseksi värjättyä kermaa ja koristeeksi heitin sydämiä.
Täytteenä kakussa on mummuni tekemää vattu-mustikkahilloa, kaupasta ostettua vaniljakastiketta ja tuoreita mansikoita. Jännitin vähän kostuisiko muumi päältä tarpeeksi, koska päällimmäinen osa piti jättää melko paksuksi kuvion takia. Tykkäsin mausta eikä mikään kohta kakusta jäänyt kuivaksi. Myös vieraille kakku tuntui kelpaavan.
Tällainen siitä sitten tuli:
Hyvää 3-vuotissynttäriä pikku pupulleni! (Ensi vuonna pitää kuulemma tehdä Hello Kitty -kakku. Ehkä kannattaa aloittaa kakun ideointi jo nyt...)

Wednesday, May 09, 2012
Äitienpäivää odotellessa...
Jos äitienpäivälahja tuottaa pään raapimista, kannattaa kurkata juuri Puotiin lisäämäni koru-uutuudet. Tänään klo 15 mennessä tehdyt tilaukset ehtivät vielä äitienpäiväksi. Säästä toimituskuluissa noutamalla tuotteet Puputsin kotoa Helsingin Pihlajamäestä.
Muista Pihlajamäen kirppispäivä lauantaina 12.5.2012 Pihlajamäen
ostoskeskuksen alueella. Tee tilauksesi ennakkoon ja nouda tilaus paikan
päältä. Ilmoita tästä tilauksen yhteydessä. Lisätietoja tapahtumasta Facebookista.
| Kevät-koru sopii myös muina vuodenaikoina. 35 € / kpl |
Subscribe to:
Posts (Atom)