Wednesday, June 06, 2012

Jämistelyn tuloksia



Jämiskassi
Jämäkuukautta (joka tosin oli pitempi kuin kuukausi) vietettiin jälleen ja sain tehtyä pienen kolon jämälankalaatikkooni. Yhteensä sain kulutettua jämälankoja 426 gramman edestä. Jämistelyn idea on siis kuluttaa jämälankoja mahdollisimman paljon ja mahdollisimman laadukkaasti. Kaikki valmiit työt kerättiin Jämäblogiin. Sen verran positiivista palautetta on tullut, että eiköhän jämäkautta vietetä taas ensi vuonna.



Lähikuva nauhanyörikahvoista.
Innostuin tekemään kassiin kahvat nauhanyöristä nyörihaarukalla. Kassi itsessään on virkattu ketjusilmukoilla, pohjassa on muutama kerros kiinteitä silmukoita. Nyöri on montaa muuta kahvavaihtoehtoa tukevampi: kahvat eivät veny, vaikka kassi olisi painavampikin. Lankana on mysteeriakryylilankaa maustettuna violetilla Kotiväellä.


Virkkasin myös pari muuta kassia. Vaaleansiniseen kassiin tytär ihastui ja omi sen itselleen (kuten kuvassa vilahtava käsi kertoo). Vaaleanvihreän kassin tein varastoon odottamaan käyttöä.  Lankana näissä on kaikenlaisia sekalaisia akryyli- ja puuvillalankoja. Sinisen kassin nauhat on i cordia, joissa on kaksi nauhaa per kahva ja nauhat on kiedottu toistensa ympärille. Vihreän kassin nauhat on virkattu kiinteillä silmukoilla. Kasseja virkatessa sain hauskan idean: näitä voisi tehdä enemmänkin varastoon ja korvata lahjapaketteja virkatuilla kasseilla. Vaikkapa synttärilahja on kivempi antaa kassissa, joka on ekologinen ja hyödyllinen. Tietysti kassi itsessäänkin voi olla lahja, mutta jos se on pakkaus ei itse kassia tarvitse paketoida. ;)


Jämätöillä on hauska ilahduttaa pikkutytärtä, jolle kelpaavat pienet ja yksinkertaisetkin työt. Vauva sai siis uudet vaatteet. Simppeli nukenmekko on tehty paksuhkosta villasekoitelangasta, jonka oletan olevan Novita Isoveljeä tai vastaavaa. Malli on täysin stetsonista repäisty: tarkoituksena oli saada nukelle mekko, jonka 3-vuotias saa itse puettua ja riisuttua. Yläosa on 2 o, 2 n -neulosta ja helma sileää. Lisäykset on tehty epämääräisin välein ja helmasta tuli kivan kellomainen. Alareunaan on neulottu yksi reikärivi ja muutama kerros aina oikein -neuletta. Mekko on osoittautunut käytännössä toimivaksi. Myssy on jotain pehmeää sukka(?)langanjämää. Tarkoitus oli tehdä Norwegian baby cap vastasyntyneen kokoa 91 silmukalla, mutta piposta tulikin Baby bornille sopiva.


Seuraaviin norskeihin laitoinkin sitten enemmän silmukoita ja sain niihin upotettua pehmoisia ja ohuita villalankoja. Tarkoitus on lahjoittaa nämä johonkin vastasyntyneiden myssykeräykseen, kunhan pääsen lahjoitusvaiheeseen asti. Siihen asti saavat marinoitua valmiiden töiden laatikossa. Voisihan sitä yrittää synnärille lähtiessään muistaa napata pipot mukaan ja antaa suoraan Kätilöopistolle käyttöön, mutta epäilen vahvasti, että sillä synnyttämään mennessä on ihan muut asiat kun pipot mielessä! Tosin, mistä sen koskaan tietää... :D


Möykkyisestä mysteeripuuvillalangasta syntyi Top down bonnet ilman naamaa ja korvia. Tämä menee varmaan johonkin myssykeräykseen, ellen sitten innostu säästämään sitä tulevalle vauvalle omaksi vastasyntyneen pipoksi. Vihreä on hyvä neutraali väri sekä tytölle että pojalle. Tosin tekisi mieli tehdä useampi pipo omalle vauvalle varastoon ja valita niistä sitten se parhaiten vauvalle sopiva.

Sen sijaan jo tytöksi todistetulle eikä niin vasta syntyneelle tein samalla ohjeella pipon korvilla ja naamalla Novitan Tennesseestä. Naama on kirjailtu puuvillalangan jämillä. Korviin tungin vanua, jotta ne pysyisivät paremmin pystyssä. Pipo olikin kovassa käytössä, mutta sen verran napakka, että ei taida enää syksyllä mahtua. Ohje on kiva, helppo ja nopeatekoinen. Tykkäsin kovasti, joten näitä saattaa syntyä lisääkin...ehkä...joskus...



Neulenukella tehtyjä i cord -nauhoja.
Neulenukella innostuin väkertämään i cord -nauhoja ohuiden sukkalankojen jämistä. Näistä on tarkoitus tulla nauhoja massakoruihin yms. Kiva, kun niitä on jo kasa valmiina.

Sunday, June 03, 2012

Pikku pupun 3-vuotissynttärit

Pikku pupun 3-vuotissynttäreitä juhlittiin tänään, vaikka itse juhlapäivä onkin vasta ensi viikolla. Tytön toive oli, että äiti tekee punaisen muumikakun. Kakku aiheuttikin päänvaivaa, mutta loppujen lopuksi siitä tuli kivannäköinen. Pääasia, että juhlakalu itse oli varsin tyytyväinen. Kirjoitanpa kakun toteutuksen tänne blogiinkin, jos joku sattuu pähkimään samanlaisia kakkuongelmia.

Yritin etsiä siirtokuvia tai muita muumikoristeita kakun päälle, mutta lyhyellä varoitusajalla en löytänyt sopivaa. Ostin sitten Prismasta Iloleipurin muumivuoan, joka on yksin liian pieni täytekakun pohjaksi. Tein 6 munan kakkupohjataikinan, jonka jaoin muumivuokaan ja tavalliseen pyöreään täytekakkuvuokaan. Iso pyöreä pohja tuli alimmaiseksi ja muumipohja tuli sen päälle. Täytettä tuli sekä ala- että yläosaan. Muumiosan koristelin valkoisella tomusokerikuorrutteella. Jähmettyneen kuorrutteen päälle pystyin tekemään silmät geelillä ja piirtämään yksityiskohtia tussilla. Geeli ja tussi ovat siis elintarvikekäyttöön tarkoitettuja. Kakun alaosan päälle on laitettu vaaleanpunaiseksi värjättyä kermaa ja koristeeksi heitin sydämiä.

Täytteenä kakussa on mummuni tekemää vattu-mustikkahilloa, kaupasta ostettua vaniljakastiketta ja tuoreita mansikoita. Jännitin vähän kostuisiko muumi päältä tarpeeksi, koska päällimmäinen osa piti jättää melko paksuksi kuvion takia. Tykkäsin mausta eikä mikään kohta kakusta jäänyt kuivaksi. Myös vieraille kakku tuntui kelpaavan.

Tällainen siitä sitten tuli:

Hyvää 3-vuotissynttäriä pikku pupulleni! (Ensi vuonna pitää kuulemma tehdä Hello Kitty -kakku. Ehkä kannattaa aloittaa kakun ideointi jo nyt...)

Wednesday, May 09, 2012

Äitienpäivää odotellessa...

Jos äitienpäivälahja tuottaa pään raapimista, kannattaa kurkata juuri Puotiin lisäämäni koru-uutuudet. Tänään klo 15 mennessä tehdyt tilaukset ehtivät vielä äitienpäiväksi. Säästä toimituskuluissa noutamalla tuotteet Puputsin kotoa Helsingin Pihlajamäestä.

Kevät-koru sopii myös muina vuodenaikoina. 35 € / kpl 

Muista Pihlajamäen kirppispäivä lauantaina 12.5.2012 Pihlajamäen ostoskeskuksen alueella. Tee tilauksesi ennakkoon ja nouda tilaus paikan päältä. Ilmoita tästä tilauksen yhteydessä. Lisätietoja tapahtumasta Facebookista.

Sunday, May 06, 2012

Puputsin Puodin kuulumisia

Lisäsin juuri muutamia keväisiä nappiuutuuksia Puodin sivuille. Kannattaa käydä katsastamassa ja tilata parhaat päältä.

Kauluspaita -napit 0,70 € / kpl

Muista äitienpäivä!

Yllätä käsitöitä tekevä äiti ihanilla uniikkinapeilla! Äitienpäivä on viikon päästä sunnuntaina 13.5. Lahja ehtii ajoissa perille, kunhan tilaus tehdään viimeistään 9.5. Toimitusosoitteeksi voit antaa suoraan lahjan saajan osoitteen. Käsitöitä harrastamaton äiti nauttii varmasti Puputsin koruista.

Merihevonen -korun voit tilata omilla lempiväreilläsi. 15 € / kpl.



Näe Puputsi livenä

Puputsia ja Puputsin tuotteita voit tulla katsastamaan livenä Pihlajamäen kirppispäivään lauantaina 12.5.2012 Pihlajamäen ostoskeskuksen alueelle. Tee tilauksesi ennakkoon ja nouda tilaus paikan päältä. Ilmoita tästä tilauksen yhteydessä. Lisätietoja tapahtumasta Facebookista .

Pihlajamäen kirppispäivässä myynnissä erityisesti kierrätysmateriaaleista tehtyjä koruja, kuten kuvan rintakorurosetti. Tämä yksilö löytyy myös nettikaupan sivulta hintaan 10 €.



Wednesday, May 02, 2012

Vappupuuhia

Puputsilla vietettiin suomalaisen työn juhlaa lapsityövoiman... eikun näppisaskartelujen parissa. Kun äiti levitti näppäimet pöydälle, oli hetkessä tomera pikkuapuri vieressä. Keittiöstä piti raahata jakkara apurin pyllyn alle ja tytöllä oli selvät sävelet siitä, kuinka tämä homma oikein hoidetaan.

Pikkuruiset kädet kerkesivät koskea varmaan melkein kaikkiin näppäimiin, joita pöydälle oli levitetty. Kasaan oli kiva upottaa kädet ja vähän sekoittaa. Kumma kyllä, äitiä tämä leikki ei niinkään viehättänyt. Näppäimiä oli ihana järjestellä erilaisiin kippoihin ja kasoihin. Niistä oli myös hauskaa etsiä tuttuja numeroita ja kirjaimia. Äiti vaan oli vähän tylsä, eikä jaksanut koko ajan olla kertomassa, mikä merkki milloinkin oli kyseessä. Tylsä äiti kielsi myös koskemasta korupihteihin ja muihin korutarvikkeisiin. Onneksi löytyi jotain apurillekin sopivaa tekemistä.

Kännykkäkorunauhoista apuri sai valita näppiksiin sopivia nauhoja, ja hyviä kännykoruja niistä tulikin! Näitä kännykkäkoruja on todennäköisesti tulossa myyntiin lauantaina 12.5. järjestettävään Pihlajamäen kirppispäivään, joka on osa valtakunnallista siivouspäivää. Tervetuloa Pihlajamäen ostarille katsastamaan kirppis- ja markkinapöydät!
Lapsen suunnittelemia ja äidin toteuttamia kännykkäkoruja.

Apulaisen poistuttua äiti jäi hämmentyneenä katselemaan sekoitettua työpöytää. Miten pieni ihminen (kohta 3-vuotias) saakin muutamassa minuutissa sekoitettua kokonaisen pöydän ja sen lisäksi vielä äidin pään? Kesti nimittäin jonkin aikaa, että pääsin itse kärryille siitä, mitä oikeastaan olinkaan tekemässä. Ja kohta pitikin jo mennä puhaltamaan ilmapalloja.

Wednesday, April 18, 2012

Nyöritreeniä

Ostin Mari Voipiolta nyörihaarukan, jonka käyttöä harjoittelin viikonlopun. Itsessään tekniikka on todella simppeli, mutta kesti kuitenkin pari iltaa, ennen kuin hoksasin, mistä mitäkin kohtaa kiristetään. Aloitin koko homman tietenkin kiskomalla kaikkia mahdollisia lankoja, jolloin työ oli ihan jumissa ja jatkuvasti piti purkaa. Apuna käytin Youtubesta löytyvää videota.

 Tämä vihreä nyöri tuli haarukan mukana, ja tuo alareunan siisti, napakka nyöri on siis Marin käsialaa. Kaikki sen jälkeen tullut kippura ja makkara on meikäläisen ihka omaa tuotosta, joka onneksi loppua kohti parani.

 Harjoitustyönä tein tyttärelle nyöreistä kaulakorun ja rannerenkaan. Nyöri on todella napakkaa ja jo melkoisen tasaistakin. Kuva on vähän huono, mutta kyllä siitä pintaa hahmottaa. Koruissa käytin Novita Valovilleä ja Woolia yhdessä. Tytär sai itse valita. Haarukkanyöri tuntuu todella hyvältä vaihtoehdolta itsetehtyihin koruihin, kunhan saan käsialani vakiinnutettua tasaisemmaksi.

Tämä on viimeisin nyöri. Jämälankalaatikosta löytyi Novita Bambun ja Virkkauslangan pätkät, joista ajattelin tehdä valmiin nyörin odottelemaan koruinspiraatiota.

Jämäprojektia varten olen tehnyt muutamia nyörejä lisää, mutta niistä enemmän, kunhan saan työt kokonaisuudessaan valmiiksi. Himppasen innostaisi kokeilla muitakin nauha- ja nyörihommeleita, mutta jos nyt kerrankin yrittäisin pitää järjen päässä ja opetella yhden asian kunnolla ennen seuraavan aloittamista.

Sunday, April 08, 2012

Hei me jämistellään taas

Koska uutta jämistelyä toivottiin jo viime vuonna heti jämäkuun jälkeen, polkaistiin pystyyn pidennetty versio jämäkuukaudesta. Jos haluat mukaan, lukaisepa ohjeet Jämäblogin ohjeista. Vaikka et haluaisikaan mukaan, kannattaa Jämäblogia silti seurailla, koska toivon mukaan parhaat jämälankojen käyttötarkoitukset löytyvät sieltä.

Ja hei, jos neulesuunnittelu kutkuttaa, niin Ullan dedis on 13.5. ja teemana on runsaus. Itsellä on puikoilla paita tyttärelleni, mutta käyn kilpajuoksua pahoinvointini kanssa siitä, saanko ohjeen valmiiksi asti. Onneksi Ullaan voi lähettää aina ohjeita!

Pahoinvoinnissani ei ole kysymys mistään vakavasta, pikemminkin päinvastoin: masussani kasvaa pieni ihminen. Tällä hetkellä raskaus on jo puolivälissä. Valitettavasti kuulun siihen prosenttiin, jotka kärsivät hyperemeesistä eli rankasta raskauspahoinvoinnista. Tämän takia tämä vuosi on mennyt lähinnä pää ämpärissä ja keskittyessä lepäämiseen. Toivon mukaan alkaa pikku hiljaa riittää jaksamista neulomiseen, massailuun ja blogaamiseenkin pitkästä aikaa!