Ei näemmä pienen vauvan äitinä kauheasti ehdi netissä surffata, lukea blogeja tai julkaista blogikirjoituksia. Oon ihan pihalla kaikesta lähiaikoina netissä tapahtuneesta. Tänään otin kuitenkin pienen irtioton arjesta ja uppouduin hetkeksi seuraamaan netin neuleskenen kuulumisia. Tässä yhteenvetoa siis, jos joku muukin on yhtä pihalla kun meikäläinen ;)
Suomen Kuvalehti on huomannut neuleblogien suosion. Eniten jutussa lämmittää viittaus nettineulelehti Ullaan, jonka tekemiseen olen itsekin useamman kerran osallistunut. Maininta on ihanasti tyyliin: "Kun tällaista ei kaupallisena ole, tekevät harrastajat sen itse - ilmaiseksi." :)
Ja kun nyt kerta Ullasta puhutaan, niin mainitaanpa samalla "mummoekstran" deadline. 5.11. saakka voi lähettää artikkeleita ja ohjeita lapsuudesta tutuista neuleista, kuitenkin tekijänoikeuksia kunnioittaen. Kohta muuten ilmestyy Ullan seuraava numero!
Jostain neuleblogista bongasin hauskan uuden blogin: Neulebloggaajan ABC. Nimi blogia myöten ja tästä onkin hyvä aloittelevan neulebloggaajan aloittaa, sillä blogissa on selitetty monia eri neulemaailmasta tuttuja käsitteitä. Blogin kirjoittajat ovat ilmeisesti perustaneet blogin Seinäjoen käsityömessujen aikaan ja blogi sivuaa myös niitä, mutta ilmeisesti päivittyy jatkossakin.
Toinen hauska blogi, johon törmäsin, on Handjobs. Aikalailla samanlaisessa elämäntilanteessa oleva aloitteleva bloggaaja kertoo projekteistaan. Nimi kyllä repeilytytti urakalla.
Sen verran myös Puodin asioita, että loin Facebookiin Puputsin Puodille fanisivut. Fanisivut hakevat vielä muotoaan, mutta eniten itse toivon, että sinne tulisi kuvia käsitöistä, jossa nappejani on käytetty. Kannattaa tulla faniksi. ;)
Ei nyt ihan netissä, mutta sinnepäin kuitenkin: Suomen Kädentaidot -messut järjestetään 13.11. - 15.11. Tampereen messukeskuksessa. Langanostolakko olisi tarkoitus saada loppumaan ennen näitä messuja, koska tarkoitus olisi suunnata Tampereelle tuolloin. Pidetään peukkuja!
Jos jokin nettineuleskeneä ravisuttanut suuri uutinen on jäänyt pois, pistä kommenttina tiedoksi tietämättömälle. ;)
Saturday, October 10, 2009
Sunday, September 27, 2009
Puputsin Puodin synttäritarjous
Puputsin synttärit lähestyvät...
4.10. vanhenen jälleen ja haluan juhlia synttäreitäni kaikkien kanssa. Tästä syystä tarjoan viikon ajan (27.9.2009 - 4.10.2009) kaikki Puputsin Puodin tilaukset toimituskuluitta! (Tilaukset käsitellään 27.9. ja 4.10..)

Kuvassa olevat napit (sekalaisessa järjestyksessä):
X
Talvimaisema
Raita-apila
Halloween
Keltaiset karhut
Egypti
E-pilleri
Hippy pinkki
Sudenkorento
Pikku-Sirkus
Raita-aurinko
Laava
Katti Karvinen
Lehtivihreä
Pariisitar

Friday, September 25, 2009
Reseptivinkkejä?
Olen tällä hetkellä maidottomalla, pavuttomalla, rukiittomalla, naudattomalla ja kaalittomalla ruokavaliolla. Ts. kaiken sellaisen olen karsinut, joka aiheuttaa vauvalle masuvaivoja. Tätä ruokavaliota on kestänyt jo jonkun aikaa ja hyvät ruokareseptit ja ideat alkavat loppua. Sattuisitko tietämään jonkun hyvän reseptin jostain? Linkit, kirjavinkit ja kommenttiin kirjoitetut ohjeet otan ilomielin vastaan. Auta neulojaa hädässä, en jaksa enää syödä samoja ruokia koko ajan!
Langanostolakkokin muuten saattaa joskus jopa loppua: Ravelryssä tällä hetkellä meikäläisellä 93 projektia. Jotain pientä olen saanut melkein valmiiksikin, josta toivottavasti myöhemmin lisää!
Langanostolakkokin muuten saattaa joskus jopa loppua: Ravelryssä tällä hetkellä meikäläisellä 93 projektia. Jotain pientä olen saanut melkein valmiiksikin, josta toivottavasti myöhemmin lisää!
Sunday, September 13, 2009
Kaikkea kivaa Puodissa
Puputsin Puodin sivuille on taas päivitetty kaikkea mukavaa.

Oma suosikkini on tissit!

Huom. toimitusehtoja on päivitetty siten, että yli 5o euron tilaukset toimitetaan postikuluitta.

Oma suosikkini on tissit!

Huom. toimitusehtoja on päivitetty siten, että yli 5o euron tilaukset toimitetaan postikuluitta.
Sunday, August 23, 2009
UUTTA!
Puputsin Puodissa jälleen uutuuksia! Nappien lisäksi valikoimasta löytyy nyt silmukkamerkkejä!
Nyt kipin kapin tilaamaan omat suosikkisi!
Nyt kipin kapin tilaamaan omat suosikkisi!
Tuesday, August 18, 2009
Langanostolakko ja keskeneräiset neuleet
Koska lankavarastoni on edelleen aikas mittava ja koska vauvan tavaroille pitäisi pikkuhiljaa saada lisää tilaa, aloitin langanostolakon varmistaakseni, ettei varasto ainakaan ihan heti kasva. Lakkoon piti saada vielä yhdistettyä jotenkin langan kuluttaminen. Lankahamstereihinkin on vielä monta kuukautta, joten aloitin yhden naisen urakan: lankaa saa ostaa vasta, kun Ralveryssä on sata projektia. Näistä projekteista mieluiten mahdollisimman moni valmis. Ihan kaikkia en uskaltanut päättää tehdä valmiiksi, koska helposti jokin jää kesken itsestä riippumattomista syistä - niistä itsestä riippuvista puhumattakaan! Tällä hetkellä projekteja on yhteensä 88 kappaletta, eli työsarkaa riittää! Tällä hetkellä kesken ovat (projektia klikkaamalla pääsee Ravelryssä projektin sivulle):
- ikuisuusongelmahuivi Ruska, joka ei vaan ota luonnistuakseen. Pitäisikö purkaa vai mitä tekisin? (ohje netissä)

- Mojo-sukat, joita kyllä himottaa neuloa (ohje netissä)

- perussäärystimet siskolle syksyksi
- perussukat miehelle Opalin sorsalangasta, näille on jatkuva tilaus

- Nutkin-sukat, jotka on aivan ihanat! (ohje netissä)

- Goombapipo miehelle, joka on viime keväästä asti odottanut, että kirjailen siihen Goomban (ohje netissä)

- neulepaita Novita Bambusta (ohje julkaistu Suuressa Käsityölehdessä 6-7/2009)

- hyväntekeväisyystilkkuja Vaaka Ry:lle (näitä on yksi valmiina, en tiedä, montako niitä haluan tehdä ennen kuin laitan projektin valmiiksi, ehkä 10 on sopiva määrä?)
- Viimeinen-huivi Ullasta, joka tekisi mieli tikutella nopeasti valmiiksi, mutta vauva yllättäen häiritsee harrastuksia enkä pysty neulomaan pitsiä jatkuvien keskeytyksien häiritsemänä (ohje netissä)

- aikoja sitten aloitettu Candlelight halter, joka jäi raskauden takia kesken ja jonka keskeneräisyyteen ei ole enää mitään tekosyytä (ohje netissä)

- kalapeitto versio 2 violeteista ja punaisista langanjämistä, tämä tulee valmiiksi sitten joskus

- Buttony Garnstudio Drops Alaskasta, jonka hihoista puuttuu enää pieni pätkä ja jonka napit ajattelin tehdä askartelumassasta, mutta projekti ei vain ota valmistuakseen!

Näiden projektien lisäksi käsityökoreissa saattaa olla keskeneräisiä projekteja ajalta ennen Ralveryä. Ongelmoin niitä sitten, kun ne koreista esiin putkahtelevat lankavaraston toivottavasti pienentyessä. Kauhea hinku taas aloittaa uusia töitä. Toivottavasti näiden keskeneräisten töiden listaaminen hieman auttaa saamaan niitä valmiiksi. Blogin lukijathan voisivat auttaa kyselemällä aina välillä jonkun projektin etenemisestä. Silloin ehkä muistaisin blogatakin niistä valmiista töistä!

Monday, August 17, 2009
Helmihommia
Subscribe to:
Posts (Atom)