Haastehommat 2 ja 3

Haasteen kolmas päivä tänään. On hassua, että vaikka kukaan ei olekaan blogiin kommentoinut mitään näihin postauksiin, olen saanut kommentteja Facebookin kautta sekä suullisesti. Täytyy myöntää, että mieltä kutkuttaa ajatus siitä, että onko mun tutuissa paljon tirkistelijöitä, jotka ei sano mitään, mutta seuraa blogia ja haastetta kiinnostuneina. Mutta toisaalta; eiköhän meissä jokaisessa asu ainakin ihan pikkiriikkinen tirkistelijä. Ja sitä tirkistelijäpuolta varmasti kiinnostaa tietää, mitä ihmiset sitten on sanoneet. Moni on kommentoinut sitä, että pointti on hyvä ja on totta, että pienelläkin teolla on merkitys. Toistaiseksi tiedän kolme ihmistä, jotka ovat tarttuneet haasteeseen. Ainoastaan yhdeltä olen kysynyt luvan ilmoittaa blogissa haasteen vastaanottamisesta. Tämän haasteen etenemistä voit seurata Annamaijan blogista kuulemma viimeistään viikon päästä. Kertokaa ihmeessä, jos olette innostuneet ottamaan haasteen vastaan edes jollain tavalla. Tähän blogiin pystyy kommentoimaan myös anonyymisti, jos ei halua muiden tietävän. Tirkistelijä minussa haluaa tietää, miten lukijat tähän haasteeseen suhtautuvat.


Olen jonkin verran normaalia aktiivisemmin yrittänyt mainostaa tätä tempausta, koska yksinkertaisesti koen sen niin hyväksi ideaksi ja toiseksi siksi, että homma tulee tehtyä kunnialla loppuun, koska koen sen olevan jonkinasteinen velvollisuus lukijoitani kohtaan. Tosin epäilen, että lukijoissa saattaa olla tyyppejä, jotka olisivat vaan tyytyväisiä, jos epäonnistun. Sehän todistaisi, ettei niiden pienten hyvien tekojen tekeminen onnistu ja kyynisyys yhteiskuntaa kohtaan on ihan oikeutettua. Tästä saan lisäpotkua. Vaikkakin tänään oli päivä, jolloin ei mikään olis huvittanut. Heräsin aika myöhään, tytär oli onnessaan ensilumen tulosta ja halusi heti ulos. Ulospääsy kesti 1,5 tuntia kaikkien vaipanvaihtojen, imetysten ja pukemisten sekamelskassa. Koko tämän ajan perässä kulki metrin hukkapätkä selittämässä onnessaan siitä, miten tarvitaan porkkana lumiukkoa varten yms. Suloista, mutta myös pahuksen rasittavaa, kun teet hiki päässä hommia päästäksesi sinne ulos. Itsellä huono yö takana, kun muksut heräilivät vuoronperään ja kaahivat viereen. Niska ihan jumissa ja siitä johtuva karsea päänsärky. Vauvalla pientä ripulointia rota-rokotteen jäljiltä ja haluaa olla vain sylissä ja tissillä. Olisin vaan halunnut käpertyä peiton alle ja unohtaa kaikenmaailman ensilumet ja blogihaasteet.

Ulkona sitten piristyin vähän ja maailma alkoi näyttää valoisammalta, varsinkin kun eräs ihana täti-ihminen lupautui hoitamaan tyttöäni sen aikaa, että pääsin ihan kotiin asti sisälle lämpimään ja mukavalle tuolille imettämään pojan. Aivan ihanaa! Yleensä istun jossain rappukäytävässä ja kurkin lasioven läpi, ettei tyttö painu pois pihasta. Oli mukavaa tajuta, että hei, nyt mulle tehtiin haasteen mukainen teko (vaikkei ko. ihminen haasteesta varmaan mitään tiedäkään). Joskus imettäminen pehmeällä tuolilla ilman vieressä olevaa selostajaa on kertakaikkisen ihanaa. Pinna löystyi vähän ja innostuttiin loppuiltapäivästä leipomaan pikkupupun kanssa mokkapaloja.

Oletpas joutunut lukemaan pitkän pätkän saadaksesi selville niitä konkreettisia tekoja. Ajattelet ehkä, että mitä se Puputsi mukamas on tehny, yrittää vaan kierrellä ja kaarrella ja sanoa, ettei onnistunut. Hähää, onnistuinpas. Haasteen teko nro 2 oli se, että ilmoittauduin vapaaehtoishommiin MLL:n paikallisyhdistykseemme. En tahdo kertoa tehtävien laadusta sen enempää, mutta yleisesti ottaen tämä teko hyödytti yhteiskuntaa sitä kautta, että aktiivinen paikallisyhdistyksemme järjestää erilaisia tapahtumia ja toimintaa alueen lapsiperheiden iloksi ja hyödyksi. Lisäksi tekoni auttaa jatkossakin siinä, että tehtävät jakautuvat yhdistyksessä tasaisesti. Haasteen teko nro 3 puolestaan tuli tehtyä äsken: Vein sairaan lapsen kanssa/takia jumittavalle naapurille niitä samaisia mokkapaloja, mitä tyttären kanssa leivottiin. No miten tämä hyödyttää ketään? Ainakin naapuri lapsineen saa suun makeaksi ja paremman mielen. Pitkäaikainen parempi mieli tekee ihmisestä aktiivisemman ja aktiivisuus ehkäisee syrjäytymistä. Säästinköhän nyt pitkän pennin jostain mielenterveys- ja lastensuojelukuluista? ;) Ja pitää sanoa, että itselläni on erittäin paljon parempi mieli nyt. Eli teko hyödytti omaa mielenterveyttänikin ja perheeni hyvinvointia, kun en rähise tai valita. Ainakaan enää tänään.

En kauheasti ole suunnitellut tekoja etukäteen, joten lauantain eli haasteen neljäs teko on vielä mysteeri. Olen yrittänyt sanoa tutuille ja hieman tuntemattomammillekin, että hyviä tekoja saa ehdottaa tehtäväksi. Toistaiseksi kukaan ei ole ehdottanut mitään. Olenkin alkanut miettiä, että onko syrjäytymisen ja kurjien kohtaloiden osasyy Suomessa se, että emme pyydä apua. Tai että pyydämme sitä liian myöhään. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että pinnistän yleensä voimani äärimmilleen ennen kuin kehtaan pyytää apua. Ja sitten sitä apua tarvitseekin jo paljon enemmän, kun mitä saa. Eli toisin sanoen kohta pinnistetään taas. Jossain vaiheessa se varmaan en enää veny. Olisinko onnellisempi, jos pyytäisin apua useammin?