Tuesday, June 19, 2012

Uusi Ulla!

Ulla 2/2012 on ilmestynyt. Mukana myös muutama meikäläisen ohje:


Kärrypussi on lapsen nukenrattaita varten suunniteltu pussukka, jonka idea on lähtöisin tyttäreltä. Toiveena kun oli saada samanlainen kassi kärryihin kiinni, joka naapurin tytölläkin oli. Kärrypussi onkin ollut meillä kovassa käytössä valmistumisestaan saakka! Onneksi päätin alun alkaen tehdä pussin kaksinkertaisesta langasta: vaikka kyytiin on tungettu ties mitä kivistä pehmoleluihin, on kassi säilyttänyt muotonsa. Suurin pelkoni olikin, että kassi venyisi ja alkaisi laahata maata tai tarttuisi kärryn renkaisiin. Lisäsin ohjeen myös Ravelryyn, jos sen haluaa sieltä jonoonsa tai suosikkeihinsa napata. Veikkaan, ettei meidän tyttö ole ainoa, joka rakastaa kärrypussia!

Adan kevätpaita puolestaan oli tehty tyttärelle kevään ja kesän puolihulluihin keleihin: välillä on kylmä ja välillä kuuma. Vilpoinen neulepaita on siis hyvä ratkaisu. Paitsi että penska kasvoi paidasta ulos ennen kun kerkesin edes kuvaamaan paitaa sen päällä! Elikä nyt on vaan tylsiä kuvia paidasta tarjolla ja paitakin jäi käyttämättä. Hiukkasen harmittaa, mutta eiköhän tuolle vielä käyttäjä luulis löytyvän. Treenasin tässä ohjeessa ensimmäistä kertaa neuleen sarjoittamista useampaan kokoon. Itse tein paidan kokoa 86/92, mutta jos oikein innostun, voisin neuloa paidan suurempaan kokoon ja testineuloa ohjeeni samalla. Mitään en lupaa. Olisi ihan mahtavaa kuulla palautetta siitä, onko kokojen sarjoittaminen onnistunut. Tämäkin ohje löytyy Ravelrysta. Nappi on käsintehty Talvikukka -nappi, joka löytyy myös Puodista.

Ja hei, Puodista saa kaikki tilaukset kesäkuun loppuun saakka toimituskuluitta!

No comments: