Sunday, June 03, 2012

Pikku pupun 3-vuotissynttärit

Pikku pupun 3-vuotissynttäreitä juhlittiin tänään, vaikka itse juhlapäivä onkin vasta ensi viikolla. Tytön toive oli, että äiti tekee punaisen muumikakun. Kakku aiheuttikin päänvaivaa, mutta loppujen lopuksi siitä tuli kivannäköinen. Pääasia, että juhlakalu itse oli varsin tyytyväinen. Kirjoitanpa kakun toteutuksen tänne blogiinkin, jos joku sattuu pähkimään samanlaisia kakkuongelmia.

Yritin etsiä siirtokuvia tai muita muumikoristeita kakun päälle, mutta lyhyellä varoitusajalla en löytänyt sopivaa. Ostin sitten Prismasta Iloleipurin muumivuoan, joka on yksin liian pieni täytekakun pohjaksi. Tein 6 munan kakkupohjataikinan, jonka jaoin muumivuokaan ja tavalliseen pyöreään täytekakkuvuokaan. Iso pyöreä pohja tuli alimmaiseksi ja muumipohja tuli sen päälle. Täytettä tuli sekä ala- että yläosaan. Muumiosan koristelin valkoisella tomusokerikuorrutteella. Jähmettyneen kuorrutteen päälle pystyin tekemään silmät geelillä ja piirtämään yksityiskohtia tussilla. Geeli ja tussi ovat siis elintarvikekäyttöön tarkoitettuja. Kakun alaosan päälle on laitettu vaaleanpunaiseksi värjättyä kermaa ja koristeeksi heitin sydämiä.

Täytteenä kakussa on mummuni tekemää vattu-mustikkahilloa, kaupasta ostettua vaniljakastiketta ja tuoreita mansikoita. Jännitin vähän kostuisiko muumi päältä tarpeeksi, koska päällimmäinen osa piti jättää melko paksuksi kuvion takia. Tykkäsin mausta eikä mikään kohta kakusta jäänyt kuivaksi. Myös vieraille kakku tuntui kelpaavan.

Tällainen siitä sitten tuli:

Hyvää 3-vuotissynttäriä pikku pupulleni! (Ensi vuonna pitää kuulemma tehdä Hello Kitty -kakku. Ehkä kannattaa aloittaa kakun ideointi jo nyt...)

No comments: