Tänään oli yksi elämäni inhottavimmista aamupäivistä. Tein virhearvion ja lähdin uhmaikäisen ja nuhaisen lapsen kanssa ulos. Neitihän veti huimaavat raivarit, kun en puistossa suostunut työntämään häntä kolmipyöräisessä, jossa hänen jalkansa eivät ylettyneet maahan, kun vieressä oli pyörä, jossa jalat olisivat ylettyneet maahan asti. 10 minuutin huudon ja raivoamisen jälkeen päätin, että ei tyttö selkeästikään jaksa, joten lähdimme kotiinpäin. Tyttö huusi edelleen rattaissa ja 8 minuutin kotimatkan aikana kolme eri ihmistä tuli kommentoimaan minulle asiaa. Ensin vastaan tuli iäkkäämpi täti, joka katsoi ensin lasta, sitten minua varsin vihaisesti ja kysyi, että kuinkas se lapsi noin huutaa. En osannut vastata mitään, vaan kävelin ohi. Sitten ostarilla vastaan tuli humalainen vanhahko mies, joka vaihtoi tien toiselta puolelta samalle puolelle meidän kanssa, ja rupesi selittämään, että piti oikein tulla kattomaan, kun on niin vahvat keuhkot. En vastannut mitään ja kävelin vaan eteenpäin, jolloin mies rupesi seuraamaan minua ja kertomaan, kuinka hänen poikansa on jo 40-vuotias eikä ikinä huutanut noin. Onneksi oli niin humalassa, ettei pysynyt mun nopeassa kävelytahdissa mukana. No, mutkan takana tulee sitten vanhempi rouvasihminen selittämään, että voivoi, kuka itkasee, kuka se noin itkasee. Sitten katsoi minua ilmeellä, joka kertoi varsin yksiselitteisesti, että lapsesi itkee sinun takiasi. Rouva alkoi selittämään jotain, mutta paahdoin vaan ohi rattaiden kanssa. Tässä vaiheessa olin jo aivan raivon partaalla - en lapseni huutamisen takia, vaan siksi, että ohikulkevat tuntemattomat ihmiset tulevat kommentoimaan typeryyksiä. Aivan kuin siinä itkevässä lapsessa ei olisi tarpeeksi.
Avauduin aiheesta jo Facebookissakin, ja sain
päivän pelastavan linkin. Blogikirjoituksen innoittamana mietin itse omaa lastani ja kehuin häntä: On mahtavaa, että tyttärelläni on oma tahto. On mahtavaa, että hän on touhukas ja sinnikäs. On kertakaikkisen ihanaa, että hän on rohkea ja kyvykäs saavuttamaan haluamansa asiat (vaikka ne asiat joskus ovatkin kiellettyjä). Toivottavasti tyttäreni pitää vahvan ja omapäisen luonteensa, huolimatta ohikulkijoiden kommenteista.
Toivottavasti tämä linkki piristi myös muiden päivää. Ja toivottavasti kaikki sen lukevat ottavat vinkistä vaarin.
Aivan perussukat mistä tahansa sukkalangasta ovat loistava aivoton projekti niille päiville, kun väsyttää eikä järki juokse niin paljoa, että pystyisi minkäänlaista ajatustyötä tekemään. Silläpä näitä sukkia on valmiiden töiden laatikkoon kertyny - ja hyvä niin: onpahan kerrankin heti valmista akuuttiin lahjomistarpeeseen.
Eräs hauskempi projekti oli tyttärelleni neulottu Bunny Blanket Buddy (ravelry) Novitan Palmasta. Ihanan pehmoinen pupunen sopii hyvin lahjaksi vaikka vastasyntyneelle, suosittelen kokeilemaan ohjetta!
